”En ole kuin muut” – Valioliigapelaaja sai tarpeekseen jalkapallosta, lopetti ja käy nyt joka päivä kalassa
Kuva: Getty Images
Vielä viime kaudella Valioliigassa Watfordin riveissä pelannut Miguel Britos, 34, on avautunut yllättävän lopettamispäätöksensä taustoista Ovación-lehdessä.
Uruguaysta kotoisin oleva Britos sai omien sanojensa mukaan useita sopimustarjouksia. Hän päätti kuitenkin keskittyä jalkapallon sijaan muihin asioihin.
– Olen hieman epätyypillinen, koska en ole kuin muut jalkapalloilijat, joiden intohimo on jalkapallo. Minä pidin sitä aina työnä. Se ei ole intohimoni, en halua kovasti pelata jalkapalloa. Annoin jo jalkapallolle monta vuotta ja väsyin hiukan, Britos toteaa.
Britos halusi palata kotimaahansa, koska hän oli ollut useita vuosia poissa ja ikävöi perhettään.
– Toinen syy oli se, että olin jo henkisesti melko väsynyt. Tänä vuonna en tuntenut oloani kovin onnelliseksi jalkapallon osalta, koska pelasin hyvin vähän nykyisen valmentajan alaisuudessa ja minulla oli kaksi tai kolme peräkkäistä loukkaantumista.
– Sitten nousin yhtenä päivänä ylös eikä minusta tuntunut hyvältä mennä harjoituksiin. Olin täysin epämotivoitunut.
Tätä nykyä Britos viettää Uruguayssa aikaa läheistensä seurassa. Hänellä on lisäksi yksi tärkeä harrastus.
– Olen kalastuksen fani – menen joka päivä kalaan, jopa tänään kävin. Se on intohimo, joka on lähtöisin perheestäni, isältäni.
Lähde: Watford Observer
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta