Atlético Madridista Kiinaan ja sieltä Yhdysvaltoihin – nyt kolme valioliigaseuraa haluaa unohdetun laiturin
Kuva: Getty Images
Nico Gaitán ehti olla jo unohduksissa. Nyt 31-vuotiaan laiturin osakekurssi on taas nousussa.
The Guardian kertoo, että West Ham, Aston Villa ja Sheffield United ovat kaikki Gaitánin perässä. Argentiinalainen haluttaisiin kuhunkin seuraan tammikuun vahvistukseksi.
Gaitán pelasi toistaiseksi parhaat vuotensa Benficassa. Se poiki 25 miljoonan euron siirron Atlético Madridiin kesällä 2016. Atletissa homma ei toiminut, ja vain puolitoista vuotta myöhemmin Gaitán myytiin kiinalaiseen Dalian Yifangiin 5,5 miljoonalla eurolla.
[readmore from=Siirtouutiset]
Tämän vuoden maaliskuussa Gaitánin matka jatkui vapaana agenttina MLS:n Chicago Fireen. 27 sarjaottelua tuotti neljä maalia ja peräti 11 maalisyöttöä. Gaitánin sopimus päättyy joulukuun lopussa, joten tammikuussa hän olisi jälleen vapaa agentti. Gaitánilla on optio jäädä Yhdysvaltoihin toiseksi vuodeksi, mutta hänen uskotaan haluavan takaisin Eurooppaan.
Guardianin tietojen mukaan pelaajan edustaja Matias Lipman ja West Hamin urheilutoimenjohtaja Mario Husillos ovat jo käyneet alustavia keskusteluja siirrosta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- West Ham on kiinnostunut Jørgen Strand Larsenista
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Ryan Giggs haluaa palata valmentajaksi: ”Pidän vaihtoehtoni auki”
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Tunnettu Valioliiga-pomo tutkittavana seksuaalirikoksista
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Curtis Jones: Mohamed Salah pyysi Liverpoolin pelaajilta anteeksi
- Tottenham sai kaksi punaista korttia – Alexander Isakin peli päättyi polvivammaan
- Tottenhamin Thomas Frankilta kovaa kritiikkiä tuomarille: ”Teki massiivisen virheen”
- Viktor Gyökeres iski maalin – Arsenal nousi takaisin sarjakärkeen
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Man Unitedin lainalle lähettämä pelaaja ampui joukkueensa voittoon
- Tunnettu Valioliiga-pomo tutkittavana seksuaalirikoksista
- West Hamissa flopannut hyökkääjä pääsemässä Italian Serie A:han
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Pep Guardiolalta varoitus Man Cityn pelaajille: ”Tämä ei riitä”