TV-ekspertti mykistynyt sarjanousijan otteista: ”He olivat kuin Barcelona”
Sunnuntain ainoa valioliigaottelu tarjosi brittifutiksen ystäville huikean jännittävän trillerin. Sheffield United ja Manchester United päätyivät vaiherikkaassa kuuden maalin ottelussa lopulta pistejakoon (lue raportti ottelusta).
Viime keväänä Valioliigaan noussut Sheffield United on sarjassa nyt sijalla kuusi, kerättyään vain kolme pistettä vähemmän kuin muut nousijat Aston Villa ja Norwich yhteensä. TV-asiantuntija Graeme Sounessiin Blades on tehnyt suuren vaikutuksen. Myös Manchester Unitedia vastaan Sheffield United oli niskan päällä pitkään.
– Minusta heitä (Sheffield Unitedia) on suurenmoista katsella. 70 minuutin ajan nautin heidän pelaamisestaan suuresti, Souness ylisti Sky Sportsille.
– He prässäävät korkealta silloin, kun sitä tarvitaan. Vasta sitten, kun Lys Mousset poistui kentältä, he eivät painostaneet Unitedia niin paljon. Silloin Man United pääsi peliin mukaan.
– (Sheffield Unitedin avausmaalin tehnyt) John Fleck totesi haastattelussa, ettei heillä ole muiden joukkueiden laatua. Olen eri mieltä. Sen lisäksi, että he prässäsivät korkealta oikeilla hetkillä, joinain hetkinä he olivat ahtaissa paikoissa kuin Barcelona.
– Heillä todella on mahtavaa laatua.
Souness ei tyydy liian helppoon päätelmään, että Manchester United olisi ollut huono, vaan antaa arvostusta altavastaajana peliin tulleelle kotijoukkueelle.
– Manchester Unitedia ei näkynyt pelissä reiluun tuntiin. He kai ajattelivat voivansa pelata helpon pelin heikompaa joukkuetta vastaan. He saivat köniinsä ja joutuivat alakynteen. Manchester United soitti kakkosviulua pelin jokaisella osa-alueella, Souness julistaa.
– Vasta kun Sheffield United alkoi väsyä ja Manchester United teki upean maalin, pääsivät he takaisin peliin. Olisi kuitenkin ollut todella tylyä Sheffield Unitedille, jos he olisivat jääneet pisteittä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”