Liverpool lohkovoittajana jatkoon Mestarien liigassa

Liverpool voitti tiistaina itävaltalaisen RB Salzburgin Mestarien liigan lohkovaiheen viimeisessä pelissään 2-0 vieraskentällä.
Kotijoukkue pisti heti aloitusvihellyksen jälkeen Liverpoolin ahtaalle, ja teinisensaatio Erling Braut Håland oli päästä puolittaiseen läpiajoon jo ensimmäisellä minuutilla.
Pari minuuttia myöhemmin Salzburgin Cican Stankovic joutui ensimmäistä kertaa torjuntatöihin, kun Mohamed Salah pääsi vetämään rangaistusalueen sisältä, mutta bosnialaisvahti torjui yrityksen kulmapotkuksi.
Tilanteita syntyi tiheään tahtiin kummallakin kenttäpuoliskolla. Hwang Hee-chan pääsi jo nokikkain Liverpool-vahti Alissonin kanssa, mutta brassitorjuja ei ollut ohitettavissa. Seuraavassa hyökkäyksessä Sadio Mané laukoi toisessa päädyssä niukasti tolpan ohi.
Salahille tarjoutui avauspuolikkaalla toinenkin mainio tekopaikka. Egyptiläishyökkääjä pääsi vieläpä laukomaan varsin vapaasti, mutta hänen kutinsa epäonnistui täysin.
Tapahtumarikkaasta ensimmäisestä jaksosta huolimatta tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa. Liverpool johti maalintekoyrityksiä 8-7.
Salzburgin pelaajat vaativat tuomarilta pilkkua, kun Hålandin laukaus pysähtyi toisen puoliskon alussa Dejan Lovreniin, mutta oikeudenjakaja ei hetkauttanut korviaan itävaltalaisten huudoille. Seuraavassa tilanteessa Mané petasi loistopaikan Salahille, jonka vetokengät olivat yhä hukassa.
Salah tuntui olevan kuin kirottu. Hän sai 51. minuutilla taas ison tekopaikan. Egyptiläisellä oli edessään enää Stankovic, jota hän lähti ohittamaan, mutta bosnialaistorjuja reagoi nopeasti ja huitaisi pallon pois Salahin jaloista.
Liverpool joutui tekemään hetkeä myöhemmin ensimmäisen vaihtonsa, kun loukkaantunut Lovren teki tilaa Joe Gomezille.
Vierasjoukkue teki lopulta ottelun avausmaalin, kun peliä oli takana 56 minuuttia. Mané murtautui vasemmalta laidalta rangaistusalueelle ja keskitti pallon Stankovicin ohi Naby Keïtalle, joka puski pelivälineen sisään. Kummatkin pelaajat ovat aiemmin urallaan edustaneet Salzburgia. 0-1.
Salzburg ei ollut ehtinyt toipua takaiskusta, kun Liverpool iski jo toisen. Salah jahtasi Jérôme Onguénéa, joka yritti puskea pallon Stankovicille, mutta ei saanut siihen kunnon osumaa. Salah nappasi pelivälineen maalivahdin nenän edestä ja ajautui sen kanssa pieneen kulmaan, mutta sai silti lauottua kuulan verkkoon. 0-2.
Liverpool nappasi tuloksen myötä lohkovoiton. Toisena lohkosta jatkoon eteni Napoli, joka voitti tiistaina omassa ottelussaan jumbojoukkue Genkin 4-0. Kolmanneksi tulleen RB Salzburgin europelit jatkuvat keväällä Eurooppa-liigan puolella.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista
- Cole Palmer sivuun Englannin maajoukkueesta – kärsii lihasvammasta
- Lehti: Liverpool kiinnostunut Bayer Leverkusenin Jeremie Frimpongista
- Jamie Carragher: Eddie Howe olisi ollut paras vaihtoehto Englannin maajoukkueen peräsimeen
- Arsenalin keskikenttäpelaaja joutuu pelaamaan kärjessä – Arteta vaikuttui: ”Se on uskomatonta…”
- Tottenham tutkii valmentajamarkkinoita – löysi kaksi potentiaalista korvaajaehdokasta Ange Postecogloulle

- Telegraph: Eddie Howe saa merkittävän palkankorotuksen jos Newcastle pääsee Mestarien liigaan