Liverpoolin urheilutoimenjohtaja tehnyt seurassa vakuuttavaa jälkeä – kolmeen huippupelaajaan käytetty summa kertoo fiksusta rahankäytöstä

Liverpool ilmoitti varhain torstaina solmineensa sopimuksen Japanin A-maajoukkuepelaajan Takumi Minaminon kanssa. Lue aiheesta täältä.
Sky Sportsin mukaan japanilaisen laitahyökkääjän sopimuksen ulosostopykälän summa oli Itävallan suurseurassa RB Salzburgissa noin 8,4 miljoonaa euroa.
Minaminon hankinta oli taas yksi palanen Liverpoolin tasaisesti rakentuneeseen vahvaan joukkueeseen. Marraskuussa 2016 Liverpoolin urheilutoimenjohtajaksi värvätty Michael Edwards on saanut reilussa kolmessa vuodessa isoja asioita aikaan pelaajapuolella, verrattain pieneen hintaan.
Transfermarkt-sivuston mukaan Pool pulitti hyökkäyspään tähdestään Mohamed Salahista ja luotettavasta laitapuolustajastaan Andrew Robertsonista yhteensä ”vain” noin 42 miljoonaa euroa. Salah siirtyi TM:n mukaan Pooliin AS Romasta 35 miljoonalla eurolla kesällä 2017, ja samoihin aikoihin Robertson liittyi punapaitojen miehistöön Hullista seitsemällä miljoonalla eurolla.
Jos Sky Sportsin väite Minaminon ulosostopykälän suuruudesta pitää paikkansa, Pool on käyttänyt kolmikkoon Salah-Robertson-Minamino yhteensä reilut 50 miljoonaa euroa.
Summa on verrattain pieni, kun ottaa huomioon jalkapallon nykyiset siirtosummat. Edwards on värvännyt Salahin, Robertsonin ja Minaminon seuraan pienemmällä summalla kuin mitä Manchester United maksoi Shakhtar Donetskille brasilialaisesta keskikenttämiehestä Fredistä (59 miljoonaa euroa) kesällä 2018.
Pool-pestinsä aikana Edwards on saanut kuitattua edellä mainittuun Liverpoolin tähtitrioon käytetyn summan myymällä vähälle vastuulle seurassa jääneet Dominic Solanken, Kevin Stewartin, Ryan Kentin, Danny Wardin ja Andre Wisdomin muualle.
Tähän peilaten Liverpool on käyttänyt rahaa pelaajapuolella fiksusti, vaikka joku saattaisikin sanoa esimerkiksi maalivahti Alisson Beckerin olleen veskariksi kallis hankinta. Alissonista tuli kesällä 2018 silloinen pelipaikkansa maailmanennätyshankinta, kun hän siirtyi AS Romasta Pooliin reilulla 60 miljoonalla eurolla. Pian tämän jälkeen hän jäi tilastossa toiseksi, kun Chelsea pulitti Athletic Bilbaolle Kepa Arrizabalagasta noin 80 miljoonaa euroa.
Tuolloin maalivahtien siirtosummat kokivat kauan odotetun nousun, sillä ennen Alissonin siirtoa molareita oli saanut alehintaan. Kuvaavaa on, että aiempi maalivahtien maailmanennätyssumma oli vuodelta 2001. Tuolloin Italian kopparilegenda Gianluigi Buffon siirtyi Parmasta Juventukseen noin 53 miljoonalla eurolla.
Edit klo 11:43: Minamino siirtyy Liverpooliin RB Salzburgista, ei suinkaan saksalaisesta RB Leipzigista.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Newcastle hankkimassa laiturilupauksen Espanjasta
- Aaron Ramseylle uran ensimmäinen valmennuspesti
- Ange Postecogloulta huonoja uutisia Son Heung-Minista
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Ange Postecogloulta huonoja uutisia Son Heung-Minista
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”