Manchester Unitedin taloudelliset muskelit viemässä voiton superjuniorista? – ”Muussa tapauksessa hän olisi jo meidän pelaaja”
Kuva: Getty Images
Tammikuun siirtoikkunan kuuma nimi on Red Bull Salzburgin 19-vuotias norjalaishyökkääjä Erling Braut Håland. Manchester United on ollut nuorukaisen perässä jo pidemmän aikaa.
Håland on ollut vahvasti yhdistetty myös Saksan Bundesliigassa pelaavaan RB Leipzigiin, joka on Salzburgin tavoin Red Bullin omistama seura. Hålandin sopimuksesta löytyykin pykälä, jonka mukaan Leipzig pystyisi ostamaan Hålandin huomattavasti halvemmalla kuin muut seurat.
Se ei kuitenkaan tarkoita vielä sitä, että Håland siirtyisi välttämättä Leipzigiin. Suurseurat voivat nimittäin tarjota nuorukaiselle sellaisia palkkoja, joihin Leipzig ei pysty.
– Kyllä, tapasimme hänet. Olemme todella kiinnostuneita hänestä (Hålandista). Hän kuunteli meidän tarjouksemme, ja on hyvin avoin siirrolle. Hän haluaisi siirtyä uuteen seuraan viimeistään kesällä. Se ei ole kuitenkaan helppoa. Muun muassa Manchester United, Juventus ja Borussia Dortmund ovat myös kiinnostuneita hänestä, RB Leipzigin urheilutoimenjohtaja Oliver Mintzlaff kertoi Sport1:lle.
Håland on pelannut huikean syyskauden. Tehoja on tullut Itävallan pääsarjassa sekä Mestarien liigan lohkovaiheessa. Otteet ovat myös nostamassa miehen palkkaa, mihin hän sitten ikinä päätyykin. Siitä syystä Leipzigillä voi olla vaikeuksia kilpailla nuorukaisesta.
– Meidän seuralla on tietysti joitain rajoitteita. Nimesin jo ketkä muut joukkueet kilpailevat hänestä, ja heillä saattaa olla mahdollisuus maksaa sellaisia palkkoja, johon me emme lähde. Siirtosumma on vielä mahdollinen, mutta kokonaispaketti ei koostu vain siirtosummasta.
– Olemme saman kliseen ympärillä jälleen. Voimme ostaa kenet tahansa ja saamme kenet vain… Ikävä kyllä emme oikeasti voi, muuten Håland olisi jo meidän pelaaja, Mintzlaff totesi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”

- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?