Ole Gunnar Solskjær paljasti, mille paikalle Man Utd haluaa vahvistusta: ”Etsimme 1-2 pelaajaa”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær haluaa vahvistaa keskikenttäänsä tammikuun siirtoikkunassa. Taustalla ovat ikävät loukkaantumiset.
Solskjær kertoi, että Paul Pogba on kuukauden verran sivussa Man Unitedin keskikentältä, jonka lisäksi Scott McTominay on sivussa valmentajan mukaan kaksi kuukautta. Arsenalia vastaan Unitedin keskikentällä pelasivat Fred sekä Nemanja Matic, jonka on huhuiltu lähtevän seurasta tammikuussa.
Näin ollen Solskjær on pakotettu etsimään vahvistuksia siirtomarkkinoilta.
– Sen (loukkaantumisten) takia meillä on vähemmän vaihtoehtoja ja edessä on paljon pelejä, tärkeitä pelejä. Mutta silti, hankintojen täytyy olla oikeanlaisia, se on iso asia tässä.
– Jos pelaajia on tarjolla ja hankkiminen on mahdollista, aiomme tehdä jotain, ehdottomasti. Etsimme yhtä tai kahta pelaajaa, Solskjær avasi Sky Sportsin mukaan.
United on ainakin huhujen mukaan ollut kiinnostunut Benfican 20-vuotiaasta keskikenttäpelaajasta Gedson Fernandesista, jolla on sopimus voimassa kesään 2023 saakka. Tiettävästi Fernandesin edustajat ovat vierailleet tällä viikolla Englannissa. Fernandes on jäänyt tällä kaudella vähäiselle vastuulle Benficassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä