Tässä ehdokkaat Valioliigan kuukauden manageriksi – Jürgen Kloppilla lyömätön saldo
Kuva: Getty Images
Liverpoolin Jürgen Klopp, Manchester Unitedin Ole Gunnar Solskjær ja Watfordin Nigel Pearson ovat ehdolla Valioliigan joulukuun kuukauden manageriksi.
Sarjakärki Liverpoolia luotsaavan Kloppin ehdokkuutta ei tarvitse juuri ihmetellä. Saksalaismanageri johdatti joulukuussa joukkueensa viidessä pelissä yhtä moneen voittoon, joissa Liverpool teki yhteensä 15 maalia ja päästi vain kaksi. Erityisen vakuuttava oli punapaitojen 4-0-vierasvoitto sarjana toisessa majailevasta Leicesteristä.
Klopp on voittanut kuukauden managerin palkinnon tällä kaudella kolme kertaa neljästä. Hänen lisäkseen kunnian on saanut vain Chelsean Frank Lampard.
Norjalaisluotsi Solskjærin asemasta on puhuttu läpi kauden, mutta hän voi olla Manchester Unitedin joulukuun esityksiin suhteellisen tyytyväinen. United muun muassa kaatoi peräkkäisissä otteluissa Tottenhamin ja Manchester Cityn ja ja otti viime kuussa voitot myös Newcastlesta ja Burnleystä. Tasapelejä manchesterilaisille kertyi kaksi ja tappioita yksi.
Englantilainen Pearson nimitettiin Watfordin manageriksi vasta 7. joulukuuta, mutta joukkue on hänen alaisuudessaan ottanut jo huomattavia askeleita kohti parempaa. Ensimmäisessä ottelussaan Pearson joukkoineen joutui taipumaan Liverpoolille 0-2, mutta muista joulukuun kolmesta pelistä Hornets keräsi yhteensä seitsemän pistettä.
Vote for your @BarclaysFooty December Manager of the Month
#PLAwards
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
