Watfordin valitus läpi – argentiinalaispelaajan kolmen ottelun panna kumottiin
Kuva: Getty Images
Watfordin hyökkäävän keskikenttäpelaajan Roberto Pereyran saama kolmen ottelun pelikielto on kumottu.
Argentiinalaispeluri Pereyra, 29, sai viime lauantaina suoran punaisen kortin väkivaltaisesta käytöksestä FA Cupin kolmannen kierroksen ottelussa Tranmere Roversia vastaan tönäistyään Kieron Morrisia selästä.
Watford johti peliä jo kolmella maalilla, mutta Ykkösliigassa pelaava Tranmere tuli rinnalle ja pakotti Hornetsin uusintaotteluun, joka pelataan ensi viikon tiistaina. Pereyra sai punaisen korttinsa 89. minuutilla, kun ottelu oli jo loppulukemissa 3-3.
Pelikiellon kumoamisen myötä Pereyra on Watfordin käytettävissä ensi sunnuntaina Valioliigassa Bournemouthia vastaan. Häneltä olisi pannan takia jäänyt väliin myös uusintapeli Tranmerea vastaan sekä sarjaottelu Tottenhamia vastaan.
Watford on Valioliigassa viimeistä edellisenä, mutta se on viiden ottelun tappiottomassa putkessa, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.
Kesästä 2016 lähtien Watfordia edustanut Pereyra on pelannut tällä kaudella 19 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kolme maalia ja syöttänyt yhden.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu