Markkinasolmu: entisen Arsenal-kärjen siirto Chelseasta kariutuu entisen Tottenham-kärjen siirtoon?
Olivier Giroudin asema Chelseassa on jo pidempään ollut kestämätön. Ranskan MM-joukkueen jäsenen matka ensi kesän EM-kisoihin on peliajan puuttuessa vaarassa.
Arsenalista Chelseaan tammikuussa 2018 siirtynyt 33-vuotias näytti pitkään olevan matkalla Internazionaleen, Antonio Conten valmennukseen. Nyt tähänkin matkaan on tullut mutka, jossa mukaan tulee tavallaan vielä kolmaskin lontoolaisseura. Giroudin siirto Milanoon näyttää lopulta kariutuvan, koska seura on lainamassa vuodesta 2017 aina viime syksyyn Tottenhamin kirjoilla olleen Fernando Llorenten.
Llorenten siirto puolestaan liittyy siihen, että tämän nykyinen seura saa ikäänkuin vaihtokaupan osana hankittua havittelemansa Matteo Politanon Internazionalesta. Sky Italian mukaan tämä liiketoimi edistyi keskiviikon neuvotteluissa huomattavasti. Politanon kohdalle aikakirjoihin ei ole merkitty pelaamista lontoolaisseurassa.
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää