Siirtoikkuna-analyysi: Tottenham menetti suuren tekijän – Harry Kanen paikkaajakin jäi saamatta
Kuva: Getty Images
Tottenhamin päävalmentaja José Mourinho lähti tammikuun siirtomarkkinoille selkeä tavoite mielessään: hanki loukkaantuneelle Harry Kanelle tuuraaja.
Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä sekä hyökkääjävaihtoehdot että aika loppuivat kesken. Kane on poissa ainakin huhtikuuhun saakka, mikä tarkoittaa siis sitä, että Spursin on pärjättävä siihen asti ilman puhdasta kärkimiestä.
Tottenham tavoitteli Willian Joséa, Edinson Cavania ja jopa Odion Ighaloa Kanen paikkaajaksi, mutta tulosta ei syntynyt. Kahdelle toiselle pelipaikalle löytyi kuitenkin uudet kasvot.
Tottenham voitti siirtokilvan West Hamia ja Chelseaa vastaan SL Benfican Gedson Fernandesista, joka siirtyi seuraan alustavasti lainasopimuksella. 21-vuotias keskikenttämies voi osoittautua erittäin lupaavaksi hankinnaksi, jos Mourinho uskaltaa antaa maanmiehelleen tarpeeksi vastuuta.
Steven Bergwijn on myös erittäin jännittävä pelaaja, jonka Spurs onnistui nappaaman PSV:stä maltillisella 30 miljoonalla eurolla. 22-vuotias hollantilaislupaus on vahvimmalta pelipaikaltaan vasen laitahyökkääjä, mutta hän on kykeneväinen pelaamaan myös keskellä ja oikealla. Tällä kaudella hän on onnistunut maalinteossa viidesti, mutta viime kauden 15+13 tehot kertovat paljon hänen potentiaalistaan.
Tottenhamin kannattajat saavat olla tyytyväisiä siihen, että nuoret ja jännittävät Bergiwijn ja Fernandes saapuivat seuraan tammikuun loppuun mennessä. Christian Eriksenin menetys olisi nimittäin tuntunut muuten entistä pahemmalta.
[readmore from=Tottenham]
Eriksen jätti seuran jo hankalan alkukauden jälkeen. Se ei kuitenkaan muuta sitä faktaa, miten tärkeä ja suuri pelaaja hän oli uransa aikana pohjoislontoolaisille. Eriksen pelasi yhteensä 305 ottelua Spursin riveissä, tehden niissä 69 maalia ja antaen 89 maalisyöttöä. Giovani Lo Celsolla, jonka lainasiirrosta Spurs teki samalla pysyvän, on suuret saappaat täytettävänä.
Transfermarkt:n markkina-arvioiden mukaan Tottenham teki myös isoa rahallista tappiota, kun se joutui myymään 90 miljoonan euron arvoisen pelaajan 20 miljoonalla eurolla eteenpäin. Eriksenin sopimus Tottenhamin kanssa olisi toki tullut päätökseen kauden jälkeen, jolloin hän olisi voinut siirtyä ilmaiseksi minne vain.
Danny Rose, joka oli samalla tavalla tyytymätön tilanteeseensa Tottenhamissa, siirtyi loppukaudeksi lainalle Newcastleen. Hänen tavoitteenaan lukita paikkansa Englannin EM-kisaryhmässä.
Tottenhamin pelaajasiirrot tammikuussa 2020
Saapuneet: Steven Bergwijn, 22, PSV, €30M Gedson Fernandes, 21, Benfica, laina Michel Vorm, 35, ilmainen agentti Giovani Lo Celso, 23, Real Betis, lainasiirto pysyväksi €32M Lähteneet: Christian Eriksen, 27, Internazionale, €20M Kyle Walker-Pieters, 22, Southampton, laina Danny Rose, 29, Newcastle, lainaLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin