Jalkapallon ystävillä on aihetta asettautua televisioruudun ääreen maanantai-iltana, kun Valioliigan mahtiseurat Chelsea ja Manchester United ottavat mittaa toisistaan lontoolaisten kotistadionilla Stamford Bridgellä.

Ennen illan kohtaamista Chelsea on Valioliigassa neljäntenä 41 pisteellä, United kuusi pistettä perässä yhdeksäntenä.

– On erikoinen juttu, ettei Chelsea ole voittanut Manchester Unitedia viidessä edellisessä ottelussa. Mutta nyt heillä on tietysti pieni peikko ja pelkotekijä poissa, kun Marcus Rashford on loukkaantuneena, Viasatin selostaja Mikko Innanen huomauttaa Valioliiga.comille.

Arvioiden perusteella huhtikuuhun saakka sivussa pelikentiltä oleva Man Unitedin ykköskärki Rashford on tehnyt Chelseaa vastaan peräti neljä maalia kahdessa edellisessä kohtaamisessa, joten on lontoolaisten onni, että 22-vuotias on sivussa. Brittikärki teki kaksi rysää Chelsean verkkoon heti Valioliigan avauskierroksella, kun joukkue nöyrtyi Old Traffordilla peräti 0-4.

Innanen ja Viasatin jalkapalloasiantuntija Pasi Rautiainen olivat tuolloin paikan päällä ”Unelmien Teatterissa” tulkitsemassa ottelun tapahtumia Suomen kotikatsomoille.

– Lopputulos kasvoi kyllä kohtuuttoman suureksi. Ei vastannut ihan totuutta. Tammy Abraham sutaisi alussa tolppaan, ja Mason Mountillakin oli paikkansa. Toisaalta United oli todella hyvä toisella puoliajalla, Innanen muistaa.

Pian edessä paluu eurokentille

Viimeksi joukkueet kohtasivat Englannin Liigacupissa lokakuun lopulla. Tuolloin Rashford teki kaksi maalia Unitedin hakiessa Stamford Bridgeltä 2-1-voiton.

Sekä Chelsean että Unitedin taipaleet jatkuvat europeleissä tällä viikolla. Innanen uskoo, että Chelseassa katseet ovat mahdollisesti enemmän suunnattuna tuleviin pudotuspelikamppailuihin kuin punaisten paholaisten riveissä.

– En osaa tietenkään sanoa, onko Chelsealla ajatukset jo vähän Mestarien liigassa, mutta sitten taas Unitedin kannalta tilanne on se, vaikka he voittivatkin pari vuotta takaperin Eurooppa-liigan José Mourinhon alaisuudessa, että jokainen eurooppalainen pelaaja haluaa pelata Mestarien liigassa. Kysykää vaikka Manchester Cityn jätkiltä, Innanen heittää.

Heittoon sisältyy ironiaa, sillä City sai viime viikolla kahden kauden pituisen kilpailukiellon Mestarien liigassa taloudellisen reilun pelin sääntöjen rikkomisen vuoksi.

Chelsea ja United taistelevat tiukasti paikasta Mestarien liigaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ellei ihmeitä tapahdu, neljäs sija on realistinen saavutus. Tosin viidennelläkin sijalla pääsisi siinä tapauksessa Mestarien liigaan, jos sarjakakkosen Cityn saama panna pysyy voimassa valituksen jälkeen.

Nähdäänkö Ighalo kentällä?

Rashfordin loukkaantumisen takia United hankki siirtorajan loppuhetkillä nigerialaishyökkääjä Odion Ighalon Kiinan liigan Shanghai Shenhuasta. Ighalo, 30, edustaa Unitedia loppukauden ajan lainasopimuksella.

Ighalo on tuttu pelaaja valioliigakentillä. Hän pelasi seuran riveissä jo Mestaruussarjassa kaudella 2014-15 ja sitten Valioliigassa 2015-17 ja teki seuralle kolmen kauden aikana 39 maalia 99 ottelussa.

Ighalo saattaa hyvinkin debytoida Unitedin riveissä tänä iltana. On pohdittu, miten nigerialainen on päässyt sisään joukkueeseen, sillä hän on ollut eristettynä joukkueen toiminnasta.

Ighalo on harjoitellut aiemmin erillään muusta joukkueesta yksityisen valmentajan johdolla koronavirustartuntariskin takia. Ighalo matkusti Kiinasta Englantiin tammi-helmikuun vaihteessa, ja koronaviruksen itämisaikana on pidetty juuri kahta viikkoa.

Unitedin muu joukkue leireili helmikuussa Espanjassa. Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær perusteli Ighalon jäämistä Manchesteriin sillä, ettei kärkimiehen pääsystä takaisin Englantiin voitu olla varmoja.

– Mitään häneltä pois ottamatta, onko hän kuitenkaan ratkaisu Rashfordin jättämiin ongelmiin? Innanen kysyy.

Lampardin lupaus täyttynyt

Kun Innanen oli viime kaudella katsomassa Mestaruussarjan A52-derbyä eli Derbyn ja Nottinghamin välistä paikallisottelua, Derbyn tuolloinen manageri, brittilegenda Frank Lampard teki selostajaan vaikutuksen ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Lampardin tyylikkyys, rentous ja karisma olivat muun muassa niitä asioita, jotka tekivät Innaseen ”lähtemättömän vaikutuksen”.

– Olen pitänyt siitä, että Lampard sanoi ennen Chelsea-pestiään antavansa nuorille vastuuta. Mason Mount, Reece James ja Tammy Abraham, jonka pelikunto illalle on vieläkin kysymysmerkki. Ehkä se on osin pakon sanelema asia, mutta pidän Lampardin tyylistä. Sitä ei voi ostaa postimyynnin kautta Hobbyhallista.

Mount, 21, pelasi viime kaudella Lampardin alaisuudessa Derbyssä. Nyt englantilaisen keskikenttämiehen rooli on iso pykälää ylempänä Chelsean kaltaisessa suurseurassa.

Innasen mukaan ei olisi yllätys, jos tänään nähtäisiin tasapeli joukkueiden välillä. Kummatkin joukkueet pelasivat viimeksi tasan, ja Chelsea on vääntänyt kaksi tasatulosta kolmessa viime pelissään.

Valioliigan ottelu Chelsea-Manchester United näkyy maananataina 17.2. suorana lähetyksenä Viasat Jalkapallo -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa klo 21.50 alkaen.