Manchester Unitedin puolustaja haaveilee paikasta EM-kisajoukkueessa – edellisestä maaottelusta 1,5 vuotta

Manchester Unitedin laitapuolustaja Luke Shaw haaveilee kutsusta ensi kesän EM-kisoihin.
Shaw, 24, oli yksi Englannin jalkapallon kuumimmista lupauksista, kun United maksoi hänestä lähes 40 miljoonaa euroa Southamptonille vuonna 2014. Lukuisat loukkaantumiset ja ailahtelevat otteet ovat kuitenkin hidastaneet hänen kehitystään.
Englannin maajoukkueluotsi Gareth Southgate ei ole nähnyt Shaw’lle käyttöä 1,5 vuoteen. Shaw pelasi viimeksi Englannin paidassa syyskuussa 2018 Nations Leaguessa Espanjaa vastaan, ja sen jälkeen hänet on kutsuttu Southgaten ryhmään vain kerran. Kaikkiaan hän on esiintynyt A-maajoukkueessa kahdeksassa ottelussa.
[readmore from=Manchester-United]
Southgate on suosinut vasemman pakin paikalla Leicesterin Ben Chilwelliä ja Newcastlen (lainalla Tottenhamista) Danny Rosea, mutta Shaw uskoo, että vahvat näytöt kevään peleissä voivat avata hänelle tien EM-kisamiehistöön. Tällä hetkellä hän keskittyy kuitenkin täysillä Manchester Unitedin tavoitteisiin.
– Haluamme päästä kärkinelikkoon ja tietysti olemme vielä muissa kilpailuissa (Eurooppa-liiga ja FA Cup) mukana, joten meillä on pokaaleja voitettavana, kommentoi Shaw Sky Sportsille.
– Valehtelisin, jos sanoisin, etten ole ajatellut sitä [maajoukkuetta], mutta minun on jatkettava kovaa työntekoa ja pidettävä jalat maassa.
– Mutta tietysti EM-kisoissa pelaaminen on kaikkien unelma.
– Se ei ole päivän päätteeksi minusta kiinni. Se on Garethin päätettävissä, ja minä kunnioitan hänen päätöstään, mikä se sitten onkaan.
Shaw on saanut tällä kaudella käydä kovaa kilpailua minuuteista Manchester Unitedissa Brandon Williamsin noustua vauhdilla akatemiasta edustusjoukkueen vakiokasvoksi. Kauden ensimmäisellä puoliskolla vasempana laitapuolustajana pelasi myös Ashley Young, joka siirtyi viime kuussa italialaiseen Internazionaleen.

Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær on viime viikkoina käyttänyt Shaw’ta myös topparina kolmen puolustajan linjassa. Viime sunnuntaina Shaw operoi kuitenkin tutulla tontillaan, kun United voitti Watfordin Valioliigassa 3-0.
– Olen iloinen, mutta voitto ja kolme pistettä ovat tärkein juttu.
– Teemme harjoituksissa kovaa töitä ja me kaikki nautimme siitä, joten meidän on jatkettava hommia, jotta saamme kurottua eron kiinni.
Manchester United on Valioliigassa viidentenä, kolme pistettä perässä Chelseaa, kun 11 kierrosta on pelaamatta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”