UEFA:n presidentti kumosi väitteet Liverpoolin kruunaamisesta Valioliigan mestariksi kauden keskeytyessä
Kuva: Getty Images
Useat lehdet uutisoivat hiljattain siitä, että UEFA olisi neuvonut Valioliigaa kruunaamaan Liverpoolin mestariksi, jos kausi jouduttaisiin keskeyttämään täysin. UEFA:n presidentti Aleksander Ceferin on kuitenkin kertonut, ettei mitään Euroopan huippuliigaa olla ohjeistettu toimimaan vastaavalla tavalla.
UEFA kokoontui tiistaina neuvottelemaan siitä, miten keskeytyneiden sarjojen ja EM-kisojen kanssa tulisi toimia koronaviruskriisin keskellä.
Kesän 2020 EM-kisoja päätettiin siirtää vuodella eteenpäin. Sen lisäksi UEFA toivoi, että Euroopan huippusarjat saataisiin pelattua päätökseen kesäkuun 30. päivään mennessä. Jos nykyistä ottelutaukoa joudutaan pidentämään, Valioliigakausi on myös vaarassa tulla kokonaan mitätöidyksi kyseisen takarajan takia.
Ceferinin mukaan puheet siitä, että sarjan nykyiset ykkösjoukkueet kruunattaisiin joka tapauksessa mestareiksi, ovat kuitenkin pötypuhetta. UEFA ei ole antanut vastaavanlaista ohjeistusta Valioliigalle tai millekään muulle Euroopan pääsarjalle.
– Näin ja kuulin joitain epäaitoja uutisia siitä, että UEFA olisi neuvonut liigoja lopettamaan sarjakaudet nyt, ja päättämään voittajan sen perusteella, kuka on tällä hetkellä ensimmäisenä, Ceferin kertoi Daily Mirrorin mukaan.
[readmore from=koronavirus]
– Voin sanoa, ettei nämä puheet pidä paikkaansa. Meidän tavoitteemme on pelata sarjakaudet päätökseen, emmekä me ole antaneet tällaisia neuvoja millekään yhdistykselle tai liigalle.
Liverpool johtaa Valioliigaa peräti 25 pisteen turvin, eikä se tarvitsisi enää kuin kuusi pistettä varmistaakseen seuran ensimmäisen tittelin 30 vuoteen.
Jürgen Kloppin miehistön palkitseminen tarkoittaisi kuitenkin sitä, että muidenkin seurojen nykyiset sarjasijoitukset lukittuisivat. Muilla joukkueilla ei täten olisi mahdollisuutta jatkaa taisteluaan Mestarien liiga -paikoista tai putoamista vastaan.
Pävitetty 19.3.2020 kello 15:00 – Epäkorrektia otsikkoa muokattu ja jutun sisältöä selvennetty
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin

- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele