Zlatan Ibrahimovićia houkuteltiin talvella Mestaruussarjan kärkiseuraan – ”Hän olisi voinut olla se ratkaiseva tekijä”
Kuva: Getty Images
Zlatan Ibrahimović neuvotteli siirrosta Leedsiin ennen kuin valitsi tammikuussa uudeksi osoitteekseen AC Milanin, kertoo Mestaruussarjan kärkiseuran omistaja Andrea Radrizzani Sky Sport Italian haastattelussa.
Ruotsin A-maajoukkueessa 62 maalia tehnyt Ibrahimović, 38, pelasi Englannissa vuosina 2016-2018 Manchester Unitedissa, jolle hän iski 53 ottelussa yhteensä 29 osumaa. Unitedin jälkeen hän edusti kahden kauden ajan Yhdysvaltojen Major League Soccerissa Los Angeles Galaxya ja palasi AC Milaniin, jossa hän pelasi jo viime vuosikymmenen alussa.
Leeds etsi vuodenvaihteessa uutta hyökkääjää vahvistamaan joukkuetta, joka johtaa 37 kierroksen jälkeen Mestaruussarjaa. Seura tavoitteli Adrizzanin mukaan Ibrahimovićin lisäksi Paris Saint-Germainin Edinson Cavania, mutta kumpikin osoittautui liian hankalaksi hankinnaksi. Lopulta Leeds päätyi Jean-Kévin Augustiniin, joka liittyi seuraan RB Leipzigista.
– Puhuin Zlatan Ibrahimovićin kanssa konkreettisemmin asioista, sanoi Adrizzani mainittuaan Cavanin.
– Hän olisi voinut olla se ratkaiseva tekijä, mutta hän päätti mennä AC Milaniin. Hän oli todella rehellinen ja avoin kanssani.
– Meidän on oltava järkeviä ja yhtenäisiä sekä valmentajan että joukkueen strategiassa. En edes puhunut [päävalmentaja] Marcelo Bielsalle Cavanista tai Ibrahimovićista, koska emme ikinä päässyt siihen vaiheeseen, että olisimme voineet istua alas ja keskustella heistä.
LUE MYÖS:
- West Ham murskavoitolla kärkeen
- Vakavasta onnettomuudesta selvinnyt huippuhyökkääjä palaa Englantiin
- Valioliigapelaaja rajussa autokolarissa – tämä tiedetään
- Katso: Tämä osuma oli Valioliigan elokuun komein
- Fantasy Premier League: GW 4 – katso toimituksen Free Hit -joukkue
- Valioliigan elokuun valmentaja valittu – suurseurojen luotsit jäivät taakse
- Virallista: Lucas Bergvall jatkaa Tottenhamissa
- Elokuun paras – Chelsean tähtipelaaja sai kovan tunnustuksen
- Manchester Cityn avainpelaaja palaa pelikentille viikonlopun derbyssä
- Mikel Arteta sabotoi Arsenalin valmistautumista harjoituskaudella – tässä syy
- Vakavasta onnettomuudesta selvinnyt huippuhyökkääjä palaa Englantiin
- West Ham murskavoitolla kärkeen
- Valioliigapelaaja rajussa autokolarissa – tämä tiedetään
- Mikel Arteta yllättyi Gabriel Jesusin kommenteista: ”Joskus sinun on oltava paha poliisi”
- Miksei Barcelona hankkinut Marcus Rashfordia? Näin urheilujohtaja vastasi
- Valioliigan elokuun valmentaja valittu – suurseurojen luotsit jäivät taakse
- Man Unitedin hyökkääjä, 15, hätkähdytti hattutempullaan – pysäyttääkö superjunioria enää mikään?
- Bradley Barcola jätti kentän kivuissaan – Andoni Iraola avasi jättihankinnan tilannetta
- Mikel Arteta sabotoi Arsenalin valmistautumista harjoituskaudella – tässä syy
- Brentford teki linjauksen: tikari hyväksytään katsomossa, lastenrattaat ei