Bruno Fernandes: Cristiano Ronaldo suositteli minua Manchester Unitedille – ”Tämä oli minun unelmaseurani”

Manchester Unitedin talvihankinta Bruno Fernandes on puhunut Portugalin maajoukkuetähden Cristiano Ronaldon vaikutuksesta hänen siirtoonsa Old Traffordille.
Fernandesin United-ura on lähtenyt käyntiin fantastisella tavalla. Hän on osoittanut olevansa 55 miljoonan euron arvoinen sijoitus, sekä juuri se kaivattu palanen Ole Gunnar Solskjærin joukkueessa.
25-vuotias keskikenttäpelaaja on tehnyt kolme maalia ja antanut neljä maalisyöttöä ensimmäisessä yhdeksässä ottelussaan, auttaen joukkueensa 11 pelin mittaiseen tappiottomaan putkeen.
Fernandesin mukaan Ronaldo, joka pelasi myös Sporting Lissabonissa ennen Manchester Unitediin siirtymistä, välitti Unitedille positiivisia viitteitä hänestä silloin kun manchesterilaisseura teki vielä taustatutkimusta potentiaalisesta hankinnastaan.
– Se, että Cristiano antoi paljon hyviä suosituksia niille ihmisille, jotka hänelle puhuivat minun siirtoni aikana, tekee minusta hyvin ylpeän, kun ottaa huomioon miten hänen kaltaisensa pelaaja tunnistaa arvoni, Fernandes kertoi Canal 11:lle Evening Standardin mukaan.

Fernandesin mukaan sekä Ronaldolla että Nanilla on ollut vaikutusta hänen valitseemaansa polkuun. Nani pelasi Unitedille vuodesta 2007 vuoteen 2015. Ronaldo edusti manchesterilaisjoukkuetta puolestaan vuodet 2003-2009.
– Cristiano Ronaldo ja Nani voittivat kumpikin isoja pokaaleja täällä, ja se saa minut haluamaan samoja saavutuksia. Nani, jonka kanssa minulla oli kunnia harjoitella Sportingissa, on aina puhunut minulle pelkkää hyvää Manchester Unitedista.
[readmore from=Manchester-United]
Fernandes paljasti myös olleensa Unitedin kannattaja jo pienestä pitäen, saatuaan joukkueen pelipaidan joululahjaksi hänen isältään.
– Manchester United oli minun unelmaseurani. Veljeni oli iso Barcelona-fani, ja minä olin Unitedin. Isäni työskenteli jonkin aikaa Sveitsissä ja vietti yhden joulun siellä. Hän meni urheiluliikkeeseen, ja aivan sattumalta veljeni sai Barcelonan pelipaidan ja minä sain Manchester Unitedin pelipaidan.
– Siihen aikaa minä tietysti unelmoin Manchester Unitedin edustamisesta, mutta silloin pelasin vielä Boavistan juniorijoukkueessa. Se oli täysin erilainen todellisuus. Nyt, minä haluan ottaa kaiken tästä tilaisuudesta irti ja jättää jälkeni tänne, Fernandes lisäsi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä