Man Unitedin topparilegenda Nemanja Vidić listasi vaikeimmat vastustajansa: ”Mitä voin tehdä tämän kaverin kanssa?”

Manchester Unitedin topparilegenda Nemanja Vidić luetteli The Athleticin haastattelussa vaikeimmat vastustajansa, jotka hän urallaan kohtasi. Serbialaispuolustajan listalle pääsivät hyökkääjät Peter Crouch, Didier Drogba, Sergio Agüero ja Luis Suárez.
Vuonna 2016 pelaajauransa lopettanut Vidić, 38, perusteli 201-senttisen Crouchin, 39, valintaa sillä, että hujoppikärkeä vastaan oli todella vaikea puolustaa, kun Crouchin kanssa pelasi sähäkkä pelaaja.
– En ollut ennen nähnyt kaksimetristä pelaajaa.
– Hän pelasi Liverpoolissa ja me kohtasimme heidät cup-ottelussa Anfieldilla. Minä ajattelin, että ”Vau. Mitä voin tehdä tämän kaverin kanssa?”

– Sitten näin [Craig] Bellamyn hänen vierellään. Hän ei ollut paras pelaaja pallon kanssa, mutta hän oli todella, todella nopea. Hän juoksi tyhjään tilaan ja Crouch hyppäsi pääpalloihin. En ollut ikinä nähnyt jalkapalloa pelattavan siten.
– En ollut ikinä kohdannut ysipaikan pelaajaa, jonka vierellä pelasi terävä ja nopea pelaaja. Tiesin, miten pelata heitä vastaan yksittäin, mutta en sitä, miten molempia vastaan samaan aikaan. Pelasin itse Wes Brownin vierellä. Se oli vaikea ja pitkä ottelu. Hävisimme 0-1.
Norsunluurannikon maajoukkuelegenda Drogba, 42, kohtasi Vidićin urallaan 12 kertaa ja onnistui häntä vastaan maalinteossa kolmesti. Vidićin mukaan Drogba oli ”todella fiksu pelaaja, joka pääsi puolustajien pään sisään”. Vuoden 2008 Mestarien liigan loppuottelussa Drogba ajettiin suoralla punaisella suihkuun hänen läpsäistyä Vidićiä kasvoille hieman ennen rangaistuspotkukilpailua, joka päättyi Unitedin 6-5-voittoon.
Manchester Cityn kaikkien aikojen ykköstykki Agüero, 31, tuli Vidićille tutuksi vain yhdessä kamppailussa, mutta serbijärkäle muisteli pelanneensa uransa huonoimman ottelun, kun Agüero ja Álvaro Negredo piinasivat häntä Unitedin 1-4-tappioon päättyneessä derbyssä vuonna 2013.
– Pelasin Agüeroa vastaan, kun he voittivat meidät 1-4 [manageri David] Moyesin kaudella.

– Hän näyttää kentällä siltä kuin jalkapallo ei kiinnostaisi häntä. Hän ei näytä kaverilta, joka juoksee kymmenen metriä ja sitten – bäng – sinkoaa juoksuun. Olen varma, että Agüero syntyi puolustajaksi. Hän tietää, mistä pallo tulee ja mihin hänen pitää hyökätä.
– Se oli huonoin pelini Unitedissa.
Barcelonan tähtihyökkääjä Suárez, 33, kohtasi Vidićin kahdesti Liverpoolia edustaessaan. Uruguaylaiskärjeltä ei Vidićin mukaan ikinä loppunut energia kesken.
– Kaikki tapahtuu ryöpyissä.
– En ole varma, tietääkö hän tarkalleen, mitä tekee, mutta hän on onnistunut siinä. Hän on todella suoraviivainen ja hänellä on valtaisa nälkä maalintekoon. Hän juoksee 90 minuutin ajan, hänellä on polte sisällään.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan