Ristiriitainen hahmo iski maalin Englannille – Thomas Tuchel: ”Olen pettynyt”
Englanti kohtasi Uruguayn MM-kisoihin valmistavassa ystävyysottelussa Lontoon Wembleyllä perjantai-iltana.
Kolmen leijonan miehistö jäi 1–1-tasapeliin. Pitkän tauon jälkeen maajoukkueeseen palannut Ben White tuikkasi 81. minuutilla johtomaalin, mutta lisäajalla topparin rike aiheutti uruguaylaisten eduksi rangaistuspotkun, jonka Fede Valverde iski sisään ajassa 90+4.
White on Englannin maajoukkueen kannattajille ristiriitainen hahmo, sillä hän lähti vuoden 2022 Qatarin MM-kisoista henkilökohtaisiin syihin vedoten. Lopulta useat mediat uutisoivat, että kyseessä oli välirikko päävalmentaja Gareth Southgaten kanssa.
Nykyinen luotsi Thomas Tuchel kommentoi Whiten paluuta pelin jälkeen. Hän otti puolustajan kentälle toisella puolikkaalla 69. minuutilla, ja fanit osoittivat mieltään.
– En huomannut buuauksia, keskityin vaihtoihin ja ohjeistuksiin. Enemmistö katsojista ei tainnut buuata, mutta vastaanotto oli ristiriitainen, ja olen siihen pettynyt. Puolustan pelaajiani, ja hän ansaitsi mahdollisuutensa. Hän on ollut erinomainen valmistavissa harjoituksissa.
White on kaavailuissa kesän MM-kisaryhmään. Englanti pelaa L-lohkossa Kroatian, Ghanan ja Panaman kanssa.
– Me olemme valmiita antamaan hänelle uuden tilaisuuden, joten toivon, että ihmiset pääsevät asiassa jo eteenpäin ja hyväksyvät sen, Tuchel jatkoi.
Takaiskuja tuli
Englannin esitys Uruguayta vastaan oli melko vaisu. Englantilaisten kannalta harmillista oli sekin, että Manchester Cityn Phil Foden ja Arsenalin Noni Madueke loukkaantuivat.
Madueke oli ESPN:n mukaan pelin jälkeen polvituessa ja Foden nilkutti. Etenkin Fodeniin kohdistunut taklaus herätti Tuchelissa tunteita.
– Se ei ollut hyvä suoritus (tuomarilta) tänään. En ymmärrä, miten sellaista taklausta ei edes katsottu, ja rangaistuspotku lopussa oli todella kevyt, Tuchel puhisi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikel Arteta sokkitappiosta: ”Iso isku päin naamaa”
- Erling Haalandin maalikuninkuus on nyt uhattuna
- Jättimäinen käänne mestaruustaisteluun – Arsenal epäonnistui kotonaan
- Alejandro Garnacho Man United -katumuksestaan: ”Rakastin sitä seuraa”
- Valioliigan jätit kilpailevat uudesta ”Kevin de Bruynesta”
- Paul Scholes latasi suoraan Max Dowmanista ja MM-kisoista: ”Englannilla ei ole toista samantasoista”
- Mohamed Salah’n sairas tapa teki hänestä maalikoneen – ”7 tuntia päivässä”
- Arsenal ja Bayern München maajoukkuehyökkääjän kintereillä
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- Saako Norja lisää jalansijaa Valioliigassa? Kevään sensaatiopelaaja herättää kiinnostusta
- The Athletic: Liverpool-tähti matkalla Valioliigan suurseuraan
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- Pelaajamarkkinoilla koetellaan Man Unitedia: suuri kala ei jäänyt haaviin
- Saako Norja lisää jalansijaa Valioliigassa? Kevään sensaatiopelaaja herättää kiinnostusta
- BBC: Arsenal valmis luopumaan kahdesta pelaajastaan
- Telegraph: Lisätietoja Arne Slotin tulevaisuudesta
- Mikel Arteta vaatii Arsenalia lisäämään painetta Manchester Cityn suuntaan
- Romano: Ranskalaistähti valioliigaseurojen tähtäimessä
- Häpeällinen tilasto kertoo kaiken Tottenhamin nykytilasta
- Telegraph: Valioliigan suurseurat kiinnostuneet Aston Villan avainpelaajasta