Argentiinalaispelaaja valehteli saadakseen unelmasiirtonsa Liverpooliin – tunnusti vasta lehdistötilaisuudessa: ”Minun on kerrottava jotain”
Kuva: Getty Images
Argentiinan maajoukkueen entinen laitahyökkääjä Maxi Rodríguez halusi aikoinaan Liverpooliin niin kovin, että hän päätyi kertomaan joukkueen silloiselle managerille Rafael Benítezille pienen valkoisen valheen.
Viime vuonna kasvattajaseuraansa Newell’s Old Boysiin palannut Rodríguez, 39, edusti Atlético Madridia ennen ilmaista siirtoaan Englantiin. Hän oli viettämässä joulua kotimaassaan, kun hän sai tietää Liverpoolin kiinnostuksesta ja Benítez soitti hänelle.
Kumpikin puhuu äidinkielenään espanjaa, joten puhelinkeskustelukin hoidettiin sillä kielellä. Benítez teki kuitenkin selväksi, että hän odottaa myös ulkomailta saapuvien pelaajien osaavan englantia.
Rodríguez ei halunnut siirron kaatuvan, joten hän valehteli kielitaidostaan, vaikka todellisuudessa hän ei tuolloin osannut edes englannin alkeita.
– Rafa sanoi minulle sen olevan ensisijaisen tärkeää, että kaikki puhuvat englantia pukuhuoneessa. Hän kysyi minulta, osaanko puhua englantia ja vastasin, että ”Tietysti osaan, ei mitään hätää”, muisteli Rodríguez The Mirrorin mukaan.
– En tietenkään halunnut neuvottelujen kaatuvan, joten kerroin pienen valheen.

LUE MYÖS:
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä

- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle