Entinen pelaaja uskoo: Arsenal mukana mestaruustaistelussa ensi vuonna
Kuva: Getty Images
Arsenalin entinen laitapuolustaja Bacary Sagna nostaa vanhan joukkueensa nimen mukaan Valioliigan mestaruustaisteluun ensi kaudeksi.
Arsenalin kulunut kausi on ollut vaikea, ja joukkue oli Valioliigassa vasta sijalla yhdeksän ennen keskeytystä. Piste-eroa sarjakärki Liverpooliin oli kertynyt hurjat 42 pistettä. Se on kaksi pistettä enemmän kuin Tykkimiesten oma saldo koko kaudelta, joten työsarkaa riittää.
– Arsenal pystyy siihen. Arsenalia vastaan on vaikea pelata heidän pelitapansa ja nopean pallonliikuttelun takia. Leicesterkin onnistui voittamaan mestaruuden, vaikka kukaan ei odottanut sitä heiltä. Heillä oli kuitenkin hyvä joukkuehenki ja he taistelivat jokaisessa ottelussa, Sagna sanoi Goalin haastattelussa.
Sagna uskookin joukkuehengen olevan myös yksi Arsenalin tärkeimpiä valtteja. Siitä kiittäminen on joulukuussa manageriksi valittua Mikel Artetaa.
– Jos katsoo joukkuetta, joukkuehenki on muuttunut. Kun kyse on juoksemisesta ja vastustajan seuraamisesta, he käyttäytyvät kuin eläimet. Jos Arteta ei ole tyytyväinen pelaajaan, hänet pudotetaan heti joukkueesta. Silloin pelaajan on taisteltava tiensä takaisin.
Sagna pelasi omalla urallaan Arsenalissa 285 ottelua vuosina 2007–2014. Tuona aikana hän juhli FA Cupin voittoa kerran.
LUE MYÖS:
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”