11 vuotta sitten ”Uusi Ronaldo” pelasti Man Unitedin debyytissään – missä hän on nyt?
Kuva: Getty Images
11 vuotta sitten eli 5. huhtikuua 2009 Manchester United oli kotikentällään 1-2-tappiolla Aston Villaa vastaan, kun Alex Ferguson vaihtoi Federico Machedan kentälle Nanin tilalle. Hieman myöhemmin Cristiano Ronaldo tasoitti pelin ottelun toisella maalillaan, mutta tasatilanne ei vielä tyydyttänyt Old Traffordia.
Ottelun lisäajan kolmannella minuutilla Ryan Giggs syötti pallon rangaistualueen sisälle vasta 17-vuotiaalle Machedalle. Italialainen otti tyylikkään ensimmäisen kosketuksen, jonka jälkeen hän laukoi pallon kierteisenä takakulmaan ja kotiyleisö hullaantui.
Macheda onnistui maalinteossa myös seuraavalla kierroksella Sunderlandin verkkoon. Viimeistään tuon jälkeen nuorukainen sai itselleen lisänimen ”Seuraava Cristiano Ronaldo”.
Jokaiselle urheilua viime vuosikymmeneellä vähänkään seuranneelle on selvää, että Machedasta ei tullut uutta Cristianoa. Millainen tällä hetkellä 28-vuotiaan hyökkääjän ura on siis ollut?
Man Unitedissa Macheda oli kirjoilla yllättäen jopa vuoteen 2014 asti, mutta hän pelasi lähinnä lainaseuroissa, jotka olivat Sampdoria, QPR, Stuttgart, Doncaster, Birmingham ja Cardiff. Viimeisimpänä mainittuun hän lopulta siirtyi, kun United ei halunnut jatkaa pelaajan päättyvää sopimusta.
Cardiff vaihtui italialaisseura Novaraan vuonna 2016 ja kesällä 2018 hän siirtyi nykyiseen seuraansa Panathinaikosiin. Vaikka Machedasta ei tullut seuraavaa Cristianoa, on hän onnistunut Kreikassa kohtalaisen hyvin. Viime kaudella hän iski 26 sarjaottelussa 10 maalia ja tämän kauden saldona on 12 osumaa 23 sarjaotteluun. Tilanne on hyvä, kun vertaa esimerkiksi kauteen 2017-18, kun hän teki Serie B:ssä kolme maalia 28 otteluun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin