Man Unitedin puolustaja: ”Jos olet Zlatanin joukkueessa ja häviät, olet kuollut”

Manchester Unitedin puolustaja Luke Shaw ylistää vuonna 2016 Old Traffordille hankittua Zlatan Ibrahimovićia, joka takoi debyyttikaudellaan 28 maalia Unitedin paidassa.
Ibrahimović loukkasi kuitenkin polvensa vakavasti ja päätyi jättämään seuran maaliskuussa 2018.
– Hän oli hullu. Mielestäni hän oli juuri sitä, mitä tarvitsimme pukuhuoneessa. Hän oli uskomaton. Hänellä oli silti lahjakkuutta, ja vaikka hän oli hieman vanhempi, hän oli edelleen se mahtava pelaaja, joka hän oli ollut, toteaa Shaw.
Shaw’n mukaan ruotsalainen vitsaili paljon, mutta hänessä oli myös vakavampi puoli, joka tuli tarvittaessa esiin.
– Mielestäni hän oli synnynnäinen voittaja, jopa pienpeleissä harjoituksissa. Jos hän ei voittanut ja olit hänen joukkueessaan, hän aivan varmasti ”tappoi” sinut. Joten luulen hänen saaneen kaikista parhaan irti harjoituksissa, koska ihmiset eivät tavallaan voineet löysäillä. Jos olet hänen joukkueessaan ja häviät, olet kuollut.
– Ja rehellisesti sanoen voit kysyä keneltä tahansa joukkueessa, tilanne oli se. Uskon kuitenkin kaikkien rakastaneen häntä, ja oli pettymys, että hän sai sen pahan vamman.
Lähde: Goal
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa

- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua