Valioliiga-agentti perustelee – tästä syystä palkkaleikkaukset toisivat harmia
Kuva: Getty Images
Tottenham-pelaaja Toby Alderweireldin agentti Stijn Francis ei ole pelaajien palkkaleikkauksien kannalla. Francisin mukaan pelaajille pitäisi antaa oikeus purkaa sopimus ilmaiseksi, jos palkkoja leikataan.
[readmore from=”koronavirus”]
Koronaviruksen leviämisen seurauksena jalkapalloilijoiden palkat ovat olleet Britanniassa yksi isoimmista puheenaiheista. Muun muassa Britannian terveysministeri Matt Hancock on vaatinut pelaajia leikkaamaan palkkojaan yhteisen hyvän eteen.
Francis kertoo The Guardianiin tekemässä kirjoituksessaan, miksi jalkapallopelaajan kohdalla palkkaleikkaus olisi ongelmallinen.
– Normaali työntekijä voi lopettaa työnsä irtisanomisajalla. Myös työnantaja voi purkaa työsuhteen irtisanomisajalla tai maksamalla kompensaatiota, Francis pohjustaa.
– Kun seura ostaa pelaajan, he ottavat riskin maksamalla siirtokorvauksen ja maksamalla isoa palkkaa. Tätä riskiä vastaan pelaajat eivät voi lähteä seurasta ennen sopimuksen loppumista, jos kaikki osapuolet eivät siihen suostu. Pelaajat puolestaan voivat olla varmoja, että he saavat palkkansa seuralta sopimuksen aikana.
– Seurat, jotka pyytävät pelaajaa leikkaamaan palkastaan, horjuttavat tätä sopimuksellista periaatetta. Jos seurat vaativat palkkaleikkauksia, pelaajien pitäisi saada samat oikeudet, jotka ovat kaikilla tavallisillakin työntekijöillä.
– Pelaajien palkkoja leikkaavien seurojen pitäisi hyväksyä se, että pelaajat pystyvät purkamaan työsopimuksensa ilmaisesksi, ja nämä seurat eivät voisi vaatia siirtokorvausta, jos pelaaja haluaisi lähteä.
LUE MYÖS:
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”