113 ottelua 56 päivässä – Englannin Mestaruussarja yritetään pelata päätökseen elokuuhun mennessä
Kuva: Getty Images
Englannin Mestaruussarjan keskeytynyt kausi yritetään saada päätökseen 56 päivässä kesäkuun ja elokuun välillä, The Telegraph uutisoi. Kaikkia EFL-joukkueita on kuitenkin kielletty palaamasta harjoituksiin ennen toukokuun 16. päivää.
Mestaruussarjan, Ykkösliigan ja Kakkosliigan pelaajia ollaan myös pyydetty pitämään lomansa nyt, sillä vapaa-aika tulee olemaan kortilla kauden pamahtaessa takaisin käyntiin.
Mestaruussarjassa jokaisella 24 joukkueella on vielä yhdeksän ottelua jäljellä, eli 56 päivässä olisi tarkoitus järjestää yhteensä 108 sarjaottelua.
[readmore from=koronavirus]
Tämän lisäksi sijoille 2-6 sijoittuvat joukkueet tulevat kohtaamaan toisensa Valioliigan nousukarsinnoissa, jotka olisi tarkoitus pelata saman aikaskaalan sisällä.
EFL:n puheenjohtajan Rick Parryn mukaan tavoitteena on pitää kiinni kaksiosaisista välieristä sekä neutraalilla stadionilla pelattavasta karsintafinaalista. Mestaruussarjakauden ottelumäärä säilyisi tällöin 113:ssa.
Nousukarsintojen loppuottelu voidaan kuitenkin joutua pelaamaan jossain muualla kuin Lontoon Wembley Stadiumilla. Kauden viimeiset sarjapelit tultaisiin pelaamaan kaikki tyhjille katsomoille.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VAR tuomitsi rajun tilanteen Arsenalin eduksi – ”Tuomari teki virheen”
- Athletic: Chelsean väliaikaisluotsi jää Xabi Alonson valmennustiimiin
- Nyt se on varmaa: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn – mahdollinen korvaaja selvillä
- Carlo Ancelotti jätti Valioliiga-tähden ulos Brasilian MM-ryhmästä – pelaajalta suora vastaus
- Arsenal teki tarvittavan – nihkeä voitto putoajajoukkueesta
- DM: Brentfordilla on selvät sävelet saksalaissensaation suhteen
- Brittimedia: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn!
- Kisa aikaa vastaan – Arsenalin finaalivastustajan supertähti loukkaantui
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Brittimedia: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn!
- Arsenal teki tarvittavan – nihkeä voitto putoajajoukkueesta
- DM: Brentfordilla on selvät sävelet saksalaissensaation suhteen
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Kisa aikaa vastaan – Arsenalin finaalivastustajan supertähti loukkaantui
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”