LMA-pomo: Kaikki Valioliiga-pelaajat on testattava koronan varalta ennen kauden jatkamista

Liigavalmentajien yhdistyksen (LMA) toimitusjohtajan Richard Bevinin mielestä Englannin jalkapallosarjoja ei tulisi jatkaa, ennen kuin kaikki pelaajat ovat käyneet koronavirustesteissä.
Valioliiga on ollut tauolla maaliskuun alusta lähtien koronaviruspandemian takia, ja viime viikolla ottelutauon ilmoitettiin olevan nyt ”toistaiseksi voimassa”. Kauden jatkumisesta ei ole vielä minkäänlaista varmuutta, vaikka liiga haluttaisiinkin saada pelattua päätökseen.
Bevinin mielestä valioliigapelaajat tulisi testata ennen kauden jatkumista. Hän kuitenkin korosti sitä, että kaikki ne ihmiset, jotka oikeasti tarvitsevat testaamista, menevät yhä tärkeysjärjestyksessä pelaajien ja valmentajien edelle.
– Meidän managerimme eivät halua palata kentän laidalle ellei kaikkia pelaajia ole testattu, Bevin kertoi BBC:lle.
– Mutta samalla hallituksen on vahvistettava että se on OK, koska testit on ensin asetettava saataville – jos niistä on pulaa – kaikille hoitohenkilökunnan jäsenille, potilaille, NHS:n työntekijöille ja heidän perheillensä.
[readmore from=koronavirus]
Iso-Britanniassa ei olla onnistuttu testaamaan kuin 10 000 ihmistä päivässä, mikä on viisi kertaa vähemmän kuin esimerkiksi Saksassa, missä Bundesliiga pyritään aloittamaan jo toukokuun alussa. Bevin on kuitenkin kertonut, että Iso-Britanniassa tavoitellaan nyt 100 000 testin päivittäistä rajapyykkiä.
– Saksassa, jos seuraamme keskusteluita kauden jatkamisesta toukokuussa, tavoite on todennäköisesti asetettu hallituksen selkeän ajatuskaavan pohjalta, sillä siellä tehdään 50 000 testiä päivässä, Bevin kertoi.
– Tässä maassa teemme tällä hetkellä 10 000 testiä päivässä, vaikka hallituksen tavoite onkin 100 000 testiä joka päivä kuun loppuun mennessä, Bevin kertoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle