Chelsea-legenda oli lähteä seurasta jo 19-vuotiaana – yksi henkilö asettui kaupan tielle: ”Olen todella kiitollinen hänelle”
Kuva: Getty Images
Pelaajauransa vuonna 2018 päättänyt John Terry muistetaan yhtenä Chelsean seurahistorian suurimmista legendoista. Hän on voittanut joukkueen paidassa muun muassa viisi Valioliigan mestaruutta, viisi FA Cupin mestaruutta, Eurooppa-liigan mestaruuden ja seuran historian ainoan Mestarien liiga -mestaruuden. Pokaalilistaa voisi jatkaa vielä pitkään, mutta kyseiset kertovat jo paljon.
Terry pelasi Chelseassa uransa aikana lähteestä riippuen huimat 712-717 ottelua. Ainoastaan hiljattain menehtynyt Peter Bonetti ja Ron Harris ovat pelanneet Chelsean paidassa useammin.
Oli kuitenkin hyvin lähellä, että Terryn Chelsea-ura olisi tyssännyt jo 19-vuotiaana. Hän kertoi kuvapalvelu Instagramissa, että seura oli jo hyväksynyt Huddersfieldin tekemän tarjouksen, mutta valmentaja Gianluca Vialli sanoi painavan sanansa, joka esti siirron.
– Aikanani [Chelseassa] vain kaksi seuraa lähestyi minua. Ensimmäinen oli Huddersfield, Terry muisteli.
– Steve Bruce oli Huddersfieldin valmentajana. Chelsea hyväksyi tarjouksen, mutta Vialli sanoi lopulta ei.
– Olen todella kiitollinen ”Lucalle”, joka myös antoi minulle debyyttini. Upea ihminen ja upea manageri.
Toinen Terrystä tehty tarjous tuli Manchester Cityltä vuonna 2009. Mark Hughesille oli annettu lähes pohjaton kassa hankintojen suhteen ja hän yritti havitella Chelsea-topparia Etihad Stadiumille. Terry kuitenkin hylkäsi tarjouksen ja pelasi Stamford Bridgellä vuoteen 2017 ennen kuin siirtyi Aston Villaan, jossa hän nykyään toimii apuvalmentajana.
LUE MYÖS:
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”