Gary Nevilleltä ja Jamie Carragherilta täyslaidallinen Mesut Özilille – ”Ei voi puolustaa mitenkään!”
Kuva: Getty Images
Mesut Özilin ratkaisu Arsenalin palkka-asiassa on kerännyt runsaasti kritiikkiä.
Arsenal tiedotti maanantai-iltana, että seura on päässyt pelaajien ja valmennusryhmän kanssa sopimukseen palkkojen leikkaamisesta seuraavan 12 kuukauden aikana. Leikkuri leikkaa palkoista pois 12,5 prosentin siivun, mikäli Arsenal ei yllä europeleihin ensi kaudeksi.
Myöhemmin lehdistö julkaisi tiedon, jonka mukaan ”alle viisi pelaajaa olisi kieltäynyt sopimuksesta”. Sen jälkeen tabloidilehdistö julkaisi tiedon, jonka mukaan kieltäytyjiä olisi kolme ja yksi heistä olisi joukkueen ylivoimainen palkkakuningas Mesut Özil.
Öziliä kritisoi tuoreeltaan Arsenalia kannattava mediapersoona Piers Morgan. Nyt tylytystä jatkoivat Sky Sportsin asiantuntijat Gary Neville ja Jamie Carragher.
– Hänen [Özilin] agenttinsa ei tehnyt hänelle palvelusta, kun sanoi muutama viikko sitten, että odotetaan ja katsellaan tilannetta. Arvasin heti, että tästä koituu ongelmia, Carragher sanoi The Football Show -ohjelmassa.
– On kaksi pelaajatyyppiä, jotka eivät varmaankaan ole ihan täysillä tässä mukana: nuoret pelaajat, joiden tulotaso ei ole korkea ja pelaajat, joiden sopimus on päättymässä.
– Mutta se, että joukkueen kallispalkkaisin pelaaja ei osallistu tähän… Jos koko muu joukkue osallistuu, siihen on lähdettävä mukaan. Tämä on valtava oma maali PR-mielessä.
– En aio tylyttää häntä siitä rahamäärästä, jonka hän on ansainnut, siitä voi tylyttää niitä ihmisiä, jotka ovat hänelle tuollaisen ansiotason tarjonneet. Mutta parhaiten palkatun pelaajan pitäisi näyttää muille esimerkkiä.
Neville ei myöskään säästellyt sanoissaan.
– Sitä, ettei ole samassa rintamassa muiden kanssa, ei voi puolustella mitenkään. Sitä ollaan yhtenäinen joukkue kentällä ja kentän ulkopuolella, Neville sanoi.
[readmore from=koronavirus]
– En haluaisi olla yksi niistä kolmesta pelaajasta, jotka eivät ole suostuneet tähän. Se vieraannuttaa ja eristää heidät muista. Kun ryhmä pelaajia äänestää jostain, kaikkien on oltava mukana.
– Tämä vain osoittaa, kuinka monimutkaisista asioista tällä hetkellä puhutaan valioliigaseuroissa. Jalkapallo syö itseään sisältä päin.
– Suurin osa seuroista ja pelaajista ei ole sodassa keskenään, mutta voidaan puhua merkittävästä taistelusta. Pelaajat eivät luota seuroihin, ja tämä on yksi todiste siitä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista