Juorulehdet: Arsenalin palkkakuningas yksi kolmesta, joka ei suostu palkanalennukseen – ”Häpeällistä, muttei yllätä”
Kuva: Getty Images
Maanantai-iltana Arsenal tiedotti päässeensä pelaajien ja valmennusryhmän kanssa sopuun palkkaleikkurista.
Pelaavan henkilöstön palkkoja leikataan 12,5 prosenttia seuraavan 12 kuukauden aikana. Leikkuri perutaan, jos Arsenal yltää ensi kaudeksi Mestarien liigaan, ja prosenttiosuus muuttuu 7,5:een, jos Arsenal pelaa ensi kaudella Eurooppa-liigaa.
Aiemmin tänään uutisoimme, että sopimus palkkaleikkurista ei koskenutkaan kaikkia. The Timesin ja The Guardianin mukaan kaikki Arsenal-pelaajat eivät ole suostuneet palkanalennukseen. Guardianin mukaan tällaisia pelaajia on alle viisi.
Nyt Englannin keltainen lehdistö kertoo, että kyse on kolmen pelaajan ryhmästä. Mirrorin mukaan yksi näistä kolmesta on joukkueen ylivoimainen palkkakuningas Mesut Özil.
Özil tienaa viikossa 350 000 puntaa, kun Arsenalin toiseksi parhaiten palkattu pelaaja, Pierre-Emerick Aubameyang, ansaitsee 190 000 puntaa.
Özilin agentti Erkut Sögüt ei ole halunnut kommentoida asiaa tuoreeltaan, mutta melko hiljattain hän puhui palkkaleikkuria vastaan.
– Palkanmaksun lykkäys on vaihtoehto, mutta palkanalennukseen ei pidä ryhtyä, kun seurat voivat vielä saada ihan samat tulot kuin viime kaudella, Sögüt sanoi tuolloin.
Pelaajajärjestö PFA on suositellut pelaajia olemaan suostumatta palkanalennuksiin.
Tunnettu Arsenal-fani ja julkisuudessa usein mielipiteitään laukova Piers Morgan ei silitellyt Özilin päätä, kun Mirrorin uutinen julkaistiin.
– Häpeällistä, muttei yllätä. Özil on saanut vuodesta 2017 lähtien 350 000 puntaa viikossa tekemättä mitään, Morgan twiittasi.
Disgraceful, but no surprise - Ozil's been getting £350k-a-week for doing nothing since 2017.
Mesut Ozil declines club's 12.5 per cent pay cut. May revisit it later but wants to see full impact of the crisis. Three players have declined mirror.co.uk/sport/football…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysnimi tähyää takaisin Englannin maajoukkueeseen
- Kriisissä oleva Leicester tekemässä kovan kaappauksen taustoihin
- Nouseeko Man Unitedin supervaihtomies jo avaukseen? – ”Carrick uskoo minuun”
- Cityn nuorukainen ratkaisi – Pep Guardiola tyrmäsi tilastot
- Gary Neville kertoi mielipiteensä Michael Carrickin United-pestistä: ”Tehnyt loistavaa työtä, mutta…”
- Jamie Carragher: Florian Wirtz noussut viimein odotetulle tasolle
- Harry Redknapp, 78, olisi halunnut palata Tottenhamin päävalmentajaksi
- Manchester Unitedin toppari loukkaantui – Carrick: ”Tämä on meille pettymys”
- Näin Gary Neville kuvailee Tottenhamin tilannetta: ”Olisi valtava shokki”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Kriisissä oleva Leicester tekemässä kovan kaappauksen taustoihin
- Yllätysnimi tähyää takaisin Englannin maajoukkueeseen
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Nouseeko Man Unitedin supervaihtomies jo avaukseen? – ”Carrick uskoo minuun”