Sivusto: Maailman rikkaimmaksi futisseuraksi nouseva Newcastle tavoittelee kolmea isohkoa kalaa siirtomarkkinoilta
Kuva: Getty Images
Newcastle Unitedista on tulossa maailman rikkain jalkapalloseura.
Omistus on siirtymässä Mike Ashleylta Saudi-Arabian johtamalle konsortiolle. Kauppasumma (300 miljoonaa puntaa) on jo sovittu, kauppakirjat allekirjoitettu ja käsiraha maksettu.
Valioliiga on jo jonkin aikaa prosessinsa mukaisesti tutkinut ostajaehdokkaiden (pienemmillä osuuksilla myös Amanda Staveleyn PCP Capital Partner ja Reubenin veljesten pääomasijoitusyhtiö) taustoja. Tuoreimpien lehtitietojen mukaan tarkistus olisi ohi kymmenen päivän sisällä.
Vaikka kauppa on herättänyt vastustusta Saudi-Arabian ihmisoikeusloukkausten ja tv-oikeusrikkomusten vuoksi, kaupan odotetaan menevän läpi. Sillä hetkellä Newcastlesta tulisi maailman rikkain jalkapalloseura, kiitos Saudi-Arabian kuningasperheen 1,3 biljoonan euron suuruisen omaisuuden.
Mitä todennäköisimmin uudet omistajat pyrkivät tekemään merkittäviä investointeja jo tämän kesän pelaajamarkkinoilla.
Ranskalainen, siirtomarkkinoihin keskittyvä sivusto FootMercato kertoo, että Newcastle tavoittaa kolmea isohkoa kalaa, joilla kaikilla on yhteyksiä Ranskaan.
Ensinnäkin Newcastle tavoittelee Napolissa pelaavaa Kalidou Koulibalya. Ranskassa syntynyt ja vuoteen 2012 asti pelannut senegalilaistoppari on ollut vuosia suurseurojen kiikarissa, mutta mies on toistaiseksi pysynyt Napolissa. Nyt italialaisseura olisi FootMercaton mukaan valmis myymään, joskin hurjalla 80 miljoonan euron hinnalla.
[readmore from=Newcastle]
Sivuston mukaan toinen kohde on keskushyökkääjä Edinson Cavani. Uruguaylainen olisi sikäli helpompi hankinta, että hänen sopimuksensa PSG:n kanssa päättyy tähän kauteen. Toisaalta Cavanin perässä on runsaasti muitakin seuroja, joten Newcastlen pitäisi saada Cavani vakuuttuneeksi seuran nopeasta noususta.
Kolmanneksi Newcastlen uudet omistajat tavoittelevat sivuston mukaan Nabil Fekiriä, joka tällä hetkellä pelaa Espanjan Real Betisissä. 26-vuotias ranskalaispelintekijä siirtyi Betisiin viime kesänä ja 19,75 miljoonan euron summalla ja paukutti 22 La Liga -ottelussa tehot 7+6. Ihan halvalla ei Fekirkään ole lähdössä, sillä Betis tiettävästi vaatii pelaajasta 50 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta