FIFA:n johtava lääkäri hyvin skeptinen pelien paluun suhteen – myöntää kuitenkin: ”Talouspuoli yleensä voittaa”

FIFA:n lääketieteellisen komitean johtaja, tohtori Michel D’Hooghe suhtautuu puheisiiin jalkapallosarjojen pikaisesta paluusta hyvin skeptisesti.
– Belgiassa ihmisten on pidettävä 1,5 metrin välit toisiinsa. Miten se edes on mahdollista kentällä?
Kentällä toimivien ihmisten lisäksi huolta aiheuttavat kannattajat – siitä huolimatta, että stadionien katsomot pysyisivät suljettuina.
– On olemassa riski, että kannattajat kokoontuvat kuitenkin seuraamaan otteluita yhdessä.
Pelin ympärillä liikkuu valtavia summia rahaa, eikä sen merkitystä voi vähätellä.
– On puhuttava varoen, mutta kokemukseni osoittaa, että kun vastakkain ovat terveydelliset seikat ja talous, talouspuoli yleensä voittaa. Jos kuitenkaan missään tilanteessa voisi käydä toisin päin, olisi sen aika nyt.
Viime päivinä on puhuttu sylkemisen kieltämisestä kentällä. D’Hooghe sanoo kannattaneensa tätä jo ennen koronavirustilannetta.
– Se aiheuttaa aina terveysriskin. Nyt sylkeminen on erittäin haitallista, sillä virus leviää syljen mukana. Sylkeminen kentällä on kuitenkin tavallista, ja se tulisi kieltää. Sama koskee niistämistä.
Tohtorin mielestä edellä mainituista voitaisiin jatkossa varoittaa kortilla. Se vaatisi kuitenkin sääntömuutoksen.
– Ehkä siinä voitaisiin onnistua, mutta en usko että pelaajat vain yhtäkkiä lopettavat (sylkemisen tai niistämisen kentällä).
Lähde: The Times
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- West Ham sopinut 22 miljoonan euron hankinnasta
- Englannin alasarjaseura vahvisti yllättävän Valioliigasta tutun hankinnan
- Alejandro Garnacho hylkäsi Saudi-mahdollisuuden
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan

- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen