Valioliigaseurat koolle sarjan pikaisen paluun merkeissä – pelaajien turvallisuutta mietitään nyt toiselta kantilta
Kuva: Getty Images
Valioliigaseurojen eudstajat ovat kokoontumassa tämän viikon perjantaina, tarkoituksenaan sorvata systeemi, jossa sarja pääsee käynnistymään uudelleen 9. kesäkuuta. Edelleen kyseessä on pelaaminen yleisöltä suljetuin ovin.
Englannin hallitus ilmaisi eilen pyrkimyksensä mahdollistaa huippu-urheilutapahtumien paluu ”niin pian kuin mahdollista”. Tämä toki lienee ollut luonnollinen tavoite koko ajan. Kulttuuriministeri Oliver Dowden puhui pikaisen paluun puolesta, tietyin ehdoin, parlamentille maanantaina.
– Olen ollut henkilökohtaisesti yhteydessä seuroihin, keskustellen koko jalkapalloyhteisöä tukevasta paluusta mahdollisimman pian. Minkä tahansa muutoksen pitää olla toki linjassa terveydellisen tilanteen kanssa.
Arsenal, West Ham ja Brighton avasivat maanantaina harjoituskeskuksensa pelaajien rajoitettuun käyttöön, ja Tottenhamin sanotaan seuraavan tänään perässä. Tästä on vielä pitkä matka siihen, että joukkueet pääsevät lähellekään kuntoa, jossa todelliset pelit voisivat alkaa.
– Nykyiset ohjeistukset eivät vielä anna mahdollisuutta suorittaa läheskään kaikkia tarvittavia harjoitteita, tohtori Craig Boyd sanoi.
Manchester Metropolitan Universityssä luennoiva tutkija on työskennellyt niin huipputason jalkapalloseurojen, kuin Englannin yleisurheilumaajoukkueen kanssa.
– Otteluita ratkaistaan spurteilla, nopeilla käännöksillä, pysähtymisillä, taklauksilla, huomioiden koko ajan vastustajan ja pallon liikkeet. Tällä hetkellä kaikkien näiden osa-alueiden harjoittelu on haasteellista, eikä onnistu täysin edes pienryhmissä.
– Pelaajat eivät nyt tarvitse aivan yhtä paljoa aikaa kuin normaalilla pre-seasonilla. Kuitenkin ennen kuin kokonaiset joukkueet saadaan kasaan, tekniset, taktiset ja fyysiset harjoitteet eivät täysin pääse toteutumaan. Se taas lisää loukkaantumisten riskiä.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle