Valioliiga suunnittelee paluuta, mutta pelaajistossa kasvaa epävarmuus siitä, onko pelien jatkaminen vielä turvallista. ESPN:n mukaan osa pelaajista on haluttomia jatkamaan pelaamista koronakriisin keskellä.

Valioliiga on kaavaillut kauden jatkamista heti, kun se on mahdollista. Toisin kuin esimerkiksi Saksassa ja Italiassa, Valioliiga ei ole vielä antanut mitään virallisia ohjeistuksia harjoittelun suhteen. Valioliigaseurat kokoustavat perjantaina, jolloin tarkoituksena on luoda suunnitelma paluusta. Kautta pyritään jatkamaan mahdollisesti jo 9. kesäkuuta.

Valioliigan pelaajistossa kasvaa haluttomuus jatkaa pelejä kiireisellä aikataululla. ESPN:n lähteen mukaan pelaajat eivät koe pelaamista vielä turvalliseksi.

– Iso osa pelaajista pitää paluuta todella huonona ajatuksena. Ainoa tapa, miten liiga ottaa tämän asian vakavasti on se, että jossain seurassa joku kuolee. Katsomme myöhemmin tätä ajanjaksoa todella surullisena, valioliigaseurassa työskentelevä lähde kertoi ESPN:lle.

UEFA on linjannut eurooppalaisille sarjoille takarajaksi 25. toukokuuta, johon mennessä liigojen pitäisi ilmoittaa jatkoaikeistaan.

Toinen ESPN:n lähde kertoi, että pelaajat, joilla on nuoria lapsia tai raskaana oleva vaimo, ovat hyvin huolissaan pelien jatkamisesta kiireellisellä aikataululla. Sosiaalisen etäisyyden ylläpitämistä pidetään mahdottomana jalkapallokentällä.

Brightonin hyökkääjä Glenn Murray antoi kasvot epäilevälle asenteelle Valioliigan jatkumisen suhteen. Murray muistutti, että otteluiden jatkaminen ei koske vain kentällä olijoita.

– Lista on pitkä. Kyse ei ole vain 25 henkilön joukkueesta pelaamassa toisia 25 henkilöä vastaan. Siellä tulee olemaan helvetisti enemmän ihmisiä, jotka ovat mielestäni riskialttiita.

– On puhuttu siitä, että sosiaalista etäisyyttä jatketaan uuteenvuoteen asti, enkä aivan ymmärrä, miten se on mahdollista, jos harjoittelemme toistemme kanssa ja sitten tulee lauantai (pelipäivä). Miten pidät yllä sosiaalista etäisyyttä kulmapotkussa?, Murray kysyi osuvasti TalkSportin haastattelussa.

Sky Sportsin asiantuntijana nykyisin työskentelevä Gary Neville totesi päätösten olevan sidoksissa talouteen. Seurat tarvitsevat rahaa ja liiga tarvitsee pelejään, jotta tv-rahoihin ei jouduta koskemaan.

– Mielestäni, jos tässä ei olisi taloudellista aspektia, jalkapalloa ei pelattaisi moneen kuukauteen. Nyt arvioidaan riskejä. Kuinka monta ihmistä pitää kuolla valioliigaotteluiden takia ennen kuin siitä tulee tuomittavaa? Yksi? Yksi pelaaja? Minkälaisen riskin joudumme ottamaan? Keskustelu liittyy vain ja ainoastaan talouteen, Neville pohti.

Jack Reeve

@JackReeveTNC
Glenn Murray is worried about football returning and he won’t be the only one not wanting to put himself and his family in danger. Void the season now