Valmentaja paljasti: Henrikh Mkhitarjan haluaa poistua pysyvästi Arsenalista – tarkoitus jäädä lainaseuraan
Kuva: Getty Images
Henrikh Mkhitarjan pelaa kuluvan kauden lainalla AS Romassa Arsenalista.
31-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja siirtyi AS Romaan lainalle elokuussa kesän siirtoikkunan viimeisenä päivänä.
Mkhitarjanin kausi Italiassa on ollut rikkonainen. Armenian A-maajoukkueen avainpelaaja on kärsinyt lihasvammoista ja ehti pelata ennen koronaviruspandemiaa vain 13 sarjaottelussa, joissa syntyi kuusi maalia ja kolme maalisyöttöä.
AS Roman päävalmentajan Paulo Fonsecan mukaan Mkhitarjan haluaa jäädä seuraan, vaikka nykyinen lainasopimus päättyy 30. kesäkuuta.
– Olen sanonut tämän jo aiemmin ja sanon sen uudestaan. Haluan Mkhitarjanin jäävän AS Romaan ja hän haluaa myös jäädä. Silti meidän on sanottava se, että kaikki mahdolliset keskustelut ovat tauolla tällä hetkellä. Meidän on neuvoteltava Arsenalin kanssa, Fonseca totesi italialaismedioille.
– Haluan jatkaa työskentelyä hänen kanssaan. Mkhitarjan on loistava pelaaja ja hieno mies.
Mkhitarjan pelasi Arsenalissa puolentoista vuoden ajan. 59 ottelussa syntyi kuusi maalia ja neljä maalisyöttöä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista

- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”