Valioliiga-seurat keskustelivat ensimmäistä kertaa kauden lopettamisesta kesken – neutraalikenttiä vastustetaan jyrkästi
Kuva: Getty Images
Valioliiga on kuullut seuroiltaan, että ne vastustavat sarjan loppuun pelaamista neutraalikentillä, ja se aikoo välittää seurojen huolet eteenpäin viranomaisille.
Sarjan toimitusjohtaja Richard Masters kertoi BBC:lle, että Valioliiga käy jatkuvaa keskustelua Ison-Britannian hallituksen, poliisin ja stadionien turvallisuudesta vastaavien viranomaisten kanssa.
Hallitus ja viranomaiset ovat vahvasti neutraalikenttien kannalla, koska ne uskovat, että niiden avulla vähennettäisiin massakokoontumisia, mutta varsinkin Valioliigan häntäpään seurat ovat vastustaneet äänekkäästi kotieduistaan luopumista.
Kaikkiaan Valioliigassa on pelaamatta 92 ottelua. Sarja on ollut koronaviruspandemian takia keskeytettynä maaliskuun puolivälistä lähtien.
– Kaikki pelaisivat mieluummin kotona ja vieraissa, jos se on alkuunkaan mahdollista, ja on selvää, että osalla seuroista on siitä vahvempi mielipide kuin muilla, sanoi Masters maanantaina seurojen kokouksen jälkeen.
– Me neuvottelemme viranomaisten kanssa ja kuuntelemme heidän neuvojaan, mutta edustamme myös samalla seurojen näkemyksiä niissä keskusteluissa.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa