Philippe Coutinhon agentti puuttui Chelsea-huhuihin: ”Me emme ole käyneet siirtoneuvotteluita”

Philippe Coutinhon agentti Kia Joorabchian on kiistänyt kaikki siirtohuhut, joiden mukaan esimerkiksi Chelsea olisi neuvottelut Barcelonan kanssa pelaajan ostamisesta.
Coutinho, 27, tulee mitä todennäköisimmin siirtymään ensi kesänä pois Barcelonan riveistä. Brassitaituri pelaa tällä hetkellä lainalla Bayern Münchenissä, missä loukkaantumiset ovat kuitenkin hankaloittaneet hänen paluutaan pelikenttien parrasvaloihin.
Liverpoolista tammikuussa 2018 lähtenyttä Coutinhoa ollaan viety siirtohuhuissa jatkuvasti takaisin Englantiin. Espanjalaislähteiden mukaan Chelsea olisi jo aloittanut siirtoneuvottelut Barcelonan kanssa. Myös Newcastlen, Manchester Unitedin ja Liverpoolin ollaan kerrottu tarkkailevan pelaajan tilannetta.
Coutinhon agentti on kuitenkin kiistänyt kyseisten puheiden paikkaansapitävyyden. Hänen mukaansa pelintekijästä ei olla käyty vielä minkäänlaisia siirtoneuvotteluita.

– Philippe on tällä hetkellä Bayernissa, mutta hän on vielä sivussa, Joorabchian kertoi talkSPORTille bundesliigakauden uudelleenkäynnistymisen partaalla.
– Hänellä oli loukkaantuminen, hän kävi nilkkaleikkauksessa kaksi viikkoa sitten ja hänen kuntoutumisensa kestää noin kuusi viikkoa, mikä tarkoittaa valitettavasti sitä että hän tulee todennäköisesti missaamaan tukun otteluita Bundesliigassa. Toivottavasti hän ehtii kuntoutua ja mukaan kauden viimeisiin peleihin.
[readmore from=Philippe-Coutinho]
– Mutta mitä siirtohuhuihin tulee? Tällä hetkellä me emme ole käyneet siirtoneuvotteluita minkäänlaisesta diilistä kenenkään kanssa.
– Minusta kaikkien keskittyminen on tällä hetkellä pandemiassa ja siinä, miten jalkapallo voidaan saada uudelleen käyntiin turvallisissa olosuhteissa, turvaten kaikkien terveyden.
– Kaikki siirtoihin liittyvät asiat, ja se mihin Philippe tulee menemään, tai minne muut pelaajat tulevat siirtymään, nousevat esille myöhemmin, kunhan asiat vain normalisoituvat.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jamie Carragher: Trent Alexander-Arnold pitäisi jättää penkille
- Luottopelaaja haluaa jättää Tottenhamin: ”Olen avoin kaikelle”
- Tottenham hävisi taas – jo 18. tappio sarjassa: ”Tätä ei voi hyväksyä”
- Pep Guardiola kokee olleensa epäreilu pelaajaansa kohtaan: ”Olen pahoillani”
- Nottingham Forestin unelma elää – Tottenham nurin vieraissa
- Kaksi nousijaa ensi kauden Valioliigaan varmistui – hurjaa ilotulitusta
- Jamie Vardy tilittää: ”Olen vihainen ja pettynyt”
- Mitä ilotulitusta! Yhden joukkueen Valioliiga-nousu on jo lähes varma, toinenkin on lähellä
- Karu tosiasia paljastui Valioliigan hännillä – tässä ovat lähtijät
- Mikel Arteta kommentoi rajun taklauksen kohteeksi joutuneen Bukayo Sakan tilannetta
- Nottingham Forestin unelma elää – Tottenham nurin vieraissa
- Mitä ilotulitusta! Yhden joukkueen Valioliiga-nousu on jo lähes varma, toinenkin on lähellä
- Jamie Vardy tilittää: ”Olen vihainen ja pettynyt”
- Kaksi nousijaa ensi kauden Valioliigaan varmistui – hurjaa ilotulitusta
- Karu tosiasia paljastui Valioliigan hännillä – tässä ovat lähtijät
- Pep Guardiola tiistain ottelusta: ”Se on finaali”
- Kevin De Bruynen ura saattaa jatkua Englannissa: ”Olen avoin”
- Mikel Arteta kommentoi rajun taklauksen kohteeksi joutuneen Bukayo Sakan tilannetta
- Pep Guardiola kokee olleensa epäreilu pelaajaansa kohtaan: ”Olen pahoillani”
- Antony kommentoi välejään Rúben Amorimin kanssa – Man Unitedissa epäonnistunut miljoonahankinta loistaa nyt lainalla