Valioliiga-joukkueet voivat aloittaa pienryhmäharjoittelun huomenna

Valioliigan seurat ovat päässeet yksimielisesti sopuun harjoituksiin paluun ensimmäisestä vaiheesta, kertoo sarja tiedotteessaan.
Joukkueet voivat huomenna, tiistaina, aloittaa harjoittelun pienryhmissä, mutta pelaajien tulee yhä pitää turvaväli toisiinsa. Kontaktiharjoittelua ei vielä sallita.
BBC:n mukaan harjoituskeskusten kulmaliput, pallot, kartiot, maalitolpat ja kentät desinfioidaan jokaisten harjoitusten jälkeen. Pelaajille tehdään koronatestit kahdesti viikossa, päivittäisiin toimiin kuuluvat kuumeen mittaaminen ja vointikyselyyn vastaaminen.
Saksan Bundesliiga palasi koronatauolta menneenä viikonloppuna suljettujen ovien takana, mutta Ison-Britannian tilanne on hieman erilainen. The Guardianin mukaan Saksassa todettiin sunnuntaina 589 uutta tartuntaa, kun taas Britanniassa lukema oli samana päivänä 3 534.
Valioliiga on ollut koronaviruspandemian takia keskeytettynä maaliskuun puolivälistä lähtien. Sarjassa on vielä 92 ottelua pelaamatta. Pelejä pyritään jatkamaan tämänhetkisen tiedon mukaan 12. kesäkuuta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin