Manchester Cityn laituri Leroy Sané on ollut jo pidemmän aikaa siirtohuhujen kohteena. Bayern München on tiukasti miehen perässä. Cityn laitapuolustaja Oleksandr Zintšenko kertoi Sanén lihonneen seitsemän kiloa koronatauon aikana.

Viimeisin tieto Bayernin ja Sanén välisistä neuvotteluista on se, että Bayern vaatii Sanén pudottavan palkkapyyntöään 30 prosentilla, jotta siirto voisi tapahtua. Zintšenko kertoi yrittäneensä saada Sanélta tietoa siirron kulusta, samalla laitapakki paljasti jotain muutakin.

– Näin Leroy Sanén juuri kun olin lähtemässä harjoituskeskuksesta. En edes tunnistanut häntä aluksi. Hän näytti meidän bussikuskilta, Zintšenko täräytti Tribunalle.

– Keskustelin hänen kanssaan vähän. Kiusasin häntä vähän Bayern Münchenista, mutta hän ei kyllä paljastanut mitään. Luulen, että hän on vielä kaukana siitä, että siirtyisi sinne. Mutta ensin hänen täytyy hoitaa kilot pois. Minulle kerrottiin, että hän on lihonnut seitsemän kiloa, mies kertoi.

Huippu-urheilijan paino toki heittelee jonkin verran, mutta seitsemän kilon lisäys on jo melkoisen suuri. Sanélla on ollut todella vaikea kausi. Hän loukkasi polvensa jo heti kauden alussa ja polvi jouduttiiin operoimaan. Sané ei ole tällä kaudella pelannut yhtäkään ottelua Cityn edustusjoukkueen riveissä.

Viimeisten tietojen mukaan Valioliiga jatkuisi kesäkuun puolivälissä. Man City on palaamassa harjoituksiin täydellä teholla sunnuntaina, jos kaikki on kunnossa.

– Olemme kaikki tehneet koronavirustestit, ja ne tulivat takaisin negatiivisina. Ryhmäharjoittelu on tarkoitus aloittaa sunnuntaina, jos kaikki on kunnossa. En kuitenkaan ole ihan varma, onko kaikki painonsa puolesta kunnossa, Zintšenko vitsaili viitaten ilmeisesti Sanén ylimääräisiin kiloihin.

Zintšenko toivoo, että kausi voitaisiin pelata loppuun ilman suurempia ongelmia. Laitapuolustaja kuitenkin myöntää, että iso osa epäilee vielä kauden todella jatkuvan.

– Minä en jaksaisi odottaa, että Valioliiga jatkuisi taas. Elämä on vaikeaa ilman jalkapalloa. Skotlannissa kuitenkin päätettiin lopettaa kausi, eikä moni täälläkään usko, että Valioliiga pääsisi todella jatkumaan.