Teemu Pukki myönsi hyötyneensä pelitauosta Viasatin haastattelussa – Norwichissa uskotaan yhä ”pienimuotoiseen ihmeeseen”
Kuva: Getty Images
Norwich Cityn suomalaishyökkääjä Teemu Pukki kertoi Viasatin haastattelussa, miten koronaviruspandemian aiheuttama tauko on hyödyttänyt häntä pitkän kauden keskellä, ja miten joukkue aikoo lähteä pelaamaan kauden viimeiset valioliigapelinsä.
Kaikki jalkapallo Englannissa on ollut pysähdyksissä maaliskuusta lähtien. Joukkueet ovat kuluvan viikon aikana palanneet pienryhmätreenien merkeissä harjoituksiin, mutta kauden jatkumiselle ei olla pystytty asettamaan vielä tarkkaa ajankohtaa.
Pukin mukaan pelitauosta on ollut hänelle hyötyä erityisesti fyysisen kunnon ja perhe-elämän kanssa. Nyt 30-vuotias kärkimies olisi kuitenkin jo halukas palaamaan Valioliigan viheriöille.
– Teki hyvää tämä tauko itselle. Oli jo pitkä kausi takana, paljon pelejä ja paljon minuutteja, niin alkoi jo hieman jaloissa, päässä ja kropassa muutenkin painaa. Teki ihan hyvää tämä tauko, Pukki kertoi.
– Sain myös viettää paljon aikaa perheen kanssa. Se oli tosi tärkeää sekä itselle että heille, mutta kyllä tässä alkaa olemaan jo sellainen fiilis, että kiva päästä kentälle, näkemään pelikavereita ja tekemään maaleja.

LUE MYÖS:
- Arsenal-pelurilta kovaa puhetta tavoitteista
- Andoni Iraola ylisti hattutemppusankaria: ”Koko ajan uhka”
- Erling Haaland rikkoi Lionel Messin ja Sergio Agüeron ennätykset
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Liverpoolin tähtihankinta onnistui vihdoin – hattutemppu yhdeksän maalin illassa
- Toimittaja: Man Unitedin mitta täyttymässä – Michael Carrickille annettiin takaraja
- Antonio Conte takaisin Valioliigaan? Manchester United väitetysti kiinnostaa
- Sky: Lisandro Martínezin purkauksella voi olla isoja seurauksia
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!

- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen
- Teamtalk: Bournemouth tarjosi tähdelleen jättisopimusta – sai kieltävän vastauksen
- Ex-pelaaja: Michael Carrick kertoi ettei valmentaminen ole häntä varten