Ole Gunnar Solskjær antoi tilannepäivityksen Odion Ighalon tulevaisuudesta
Kuva: Getty Images
Ole Gunnar Solskjær toivoo että Odion Ighalo voi pidentää hänen lainajaksoaan Manchester Unitedissa, mutta on myöntänyt ettei uudesta sopimuksesta olla päästy vielä Shanghai Shenhuan kanssa yhteisymmärrykseen.
Ighalon lainasopimus Unitedin kanssa umpeutuu 31. toukokuuta, eli jo tulevana sunnuntaina. 30-vuotias nigerialaiskärki siirtyi Old Traffordille tammikuun siirtoikkunan viimeisenä päivänä, jonka jälkeen hän teki neljä maalia kahdeksaan otteluun ennen sarjojen keskeytymistä.
United haluaisi jatkaa Ighalon lainasopimusta, mutta hänen isäntäseuransa Shanghai Shenhua suunnittelee tuovansa hänet takaisin ennen kuin uusi kausi Kiinan Superliigassa alkaa. The Timesin mukaan Ighalolle on tarjottu jo uutta, peräti 84 miljoonan euron arvoista jatkosopimusta Shanghain kanssa.
[readmore from=Manchester-United]
Solsjkærin mukaan sopimusneuvottelut ovat yhä käynnissä, mutta yhteisymmärrykseen ei olla vielä päästy ja aika on käymässä vähiin.
– Lainadiili ulottui vain toukokuun loppuun, joten tietysti hänen pitäisi palata silloin. Käymme neuvotteluita [Shanghai Shenhuan kanssa]. He ovat olleet mahtavia meitä kohtaan, hänen seuransa, ja antaneet hänen pelata hänen unelmaseuralleen, Solskjær kertoi MUTV:lle.
– Se on ollut hänen unelmansa ja toivottavasti hän saa viimeistellä sen minkä hän aloittikin, toivottavasti hän voittaa meidän kanssamme pokaalin. Tällä hetkellä, mitään ei kuitenkaan ole sovittu. Heidän liigansa alkaa pian, joten meidän on vain odotettava ja katsottava mitä tapahtuu.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta