Tottenhamin ja Manchester Unitedin entinen hyökkääjä Teddy Sheringham on antanut vankan siirtovihjeen Harry Kanelle, joka on vihjannut harkitsevansa siirtoa toiseen seuraan.

Kanen tulevaisuus on ollut suuren spekulaation kohteena siitä lähtien kun hän vihjasi lähtevänsä Tottenhamista, jos hän ei näkisi seuran liikkuvan selkeästi oikeaan suuntaan. Manchester Unitedia pidetään hänen todennäköisimpänä päämäränään, eikä hän olisi historian ensimmäinen pelaaja, joka olisi tehnyt saman loikan uransa aikana.

Sheringham, 54, siirtyi White Hart Lanelta Manchesteriin vuonna 1997 viedäkseen uransa seuraavalle tasolle. Englantilaishyökkääjän päätös kannattai, sillä hän voitti peräti kolme Valioliigan mestaruutta Unitedin paidassa, auttaen joukkueensa myös dramaattiseen Mestarien liigan voittoon vuoden 1999 finaalissa.

– Hänen tilanteellaan on samanlaisuuksia [minun tilanteeseeni verrattuna], mutta sinun on katsottava missä Tottenham on nyt, ja missä se oli kun minä pelasin siellä, Sheringham kertoi The Football Show’ssa Sky Sportsille.

– Kaikki kunnianhimo seurasta oli imetty pois kun pelasin siellä. Me emme oikein menneet minnekään, ja nyt he sijoittuvat sentään neljän parhaan joukkoon, he taistelevat asioista, he olivat juuri Mestarien liigan finaalissa.

[readmore from=Harry-Kane]

– Hänen on pohdittava hänen tilannettaan, haluaako hän lähteä? Hankkiiko Tottenham hänen rinnalleen huippupelaajia, vai onko hänen itse lähdettävä pelatakseen huippupelaajien kanssa?

– Tällä hetkellä, sanoisin että hänen uransa on Tottenhamissa – tiedän etteivät he ole voittaneet mitään – mutta hänen uransa on ollut tasaisessa nousussa. Jos joukkue ei kuitenkaan näytä liikkuvan mihinkään suuntaan, niin muutoksia voi tapahtua.

– Harryllä on vain yksi pelaajaura ja hän haluaa voittaa asioita. Minun neuvoni on: ”Sinä saat vain yhden uran, Harry, pidä huolta siitä, että otat siitä kaiken irti”