Manchester Unitedin tähdistä yksi oli ”aivan eri tasolla kuin muut”, sanoo seuraa 12 vuotta edustanut Darren Fletcher
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin ex-keskikenttäpelaaja Darren Fletcher sanoo, että tähtiä vilisevässä joukkueessa yksi mies oli eri tasolla kuin muut.
Fletcher vietti Old Traffordilla 12 vuotta. Skotin mukaan keskikenttämies Paul Scholes oli paras pelaaja, jonka rinnalla hän pääsi pelaamaan.
– Kuten aina, Scholesy tulee mieleen. Hän oli ”täysi vitsi”. Tiedän kaikkien sanovan niin joka päivä – hänen jalkapalloaivonsa olivat aivan eri tasolla kuin muiden, hänen kosketuksensa, hänen valppautensa, Fletcher totesi MUTV:n ryhmächatissa.
[readmore from=Manchester-United]
– Voidaan puhua fyysisistä urheilijoista ja sellaisista asioista. En sano, etteikö Scholes olisi ollut urheilija, mutta se ei ollut hänen suurin vahvuutensa.
Fletcher kertoo joutuneensa usein Scholesin ”nöyryyttämäksi” harjoituskentällä. Samalla skotti kuitenkin muistuttaa, että hän sai pelata monen maailmanluokan pelaajan kanssa. Yksi heistä oli Cristiano Ronaldo.
– On epäreilua valita yksi, mutta keskikenttäpelaajana minulla ei olisi voinut olla rinnalla parempia kuin kaksikko Roy Keane ja Paul Scholes. Sitä parempaa ei voi olla, monestakin syystä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- James Milner teki valioliigahistoriaa