Manchester City leikitteli Arsenalin kumoon – David Luiz mokaili minkä kerkesi

Manchester City voitti Arsenalin keskiviikkona 3-0 Valioliigan 29. kierroksella.
XI | Ederson, Walker, E Garcia, Laporte, Mendy, Gundogan, De Bruyne, Silva (C), Mahrez, Jesus, Sterling
SUBS | Carson, Aguero, Zinchenko, Rodrigo, Sane, Bernardo, Fernandinho, Otamendi, Foden
Ottelu alkoi Arsenalin kannalta karmivalla tavalla, kun keskikenttäpelaaja Granit Xhaka väänsi nilkkansa jo ennen viiden minuutin täyttymistä kontaktittomassa tilanteessa. Sveitsiläinen oli kannettava kentältä paareilla pois, ja hänet korvasi Dani Ceballos.
Tykkimiesten karmea tuuri jatkui noin varttia myöhemmin, kun toppari Pablo Mari jäi pitelemään jalkaansa ja joutui jättämään kentän. Hänen paikkansa otti David Luiz, jota City saa kiittää avausmaalistaan.
Juuri ennen taukovihellystä Luiz pelasi huolimattomasti. Helpolta vaikuttanut keskityspallo kimposi hänen jalastaan Raheem Sterlingille, joka pääsi laukomaan puolivolleyn suoraan Arsenalin maalivahdin Bernd Lenon nenän edestä. Saksalaistorjuja oli voimaton. 1-0.
Toista puoliaikaa ehdittiin pelata vain muutama minuutti, kunnes Luiz toilaili taas. Riyad Mahrez jätti hänet jälkeensä juoksukilvassa ja Luiz repi algerialaisen rangaistusalueella kumoon. Lopputuloksena pilkku ja punainen kortti Luizille. Pallon taakse asteli Kevin de Bruyne, joka upotti laukauksensa sisään. 2-0.
Kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä nähtiin pelottava loukkaantuminen, kun Cityn maalilta vastaan tullut Ederson Moraes törmäsi täydellä vauhdilla omaan toppariinsa Eric Garcíaan, joka jäi maahan makaamaan lähes tajuttoman oloisena. Garcíaa paikkailtiin ja paketoitiin kentällä yli viisi minuuttia, ja hänet nostettiin hyvin varovaisesti paareille.
Lisäaikaa annettiin tapahtuneen myötä 11 minuuttia. Sitä ehdittiin pelata vain minuutti, kun City teki illan viimeisen osuman. Sergio Agüero pääsi laukomaan pelattuaan näppärän seinän Sterlingin kanssa, mutta argentiinalaisen veto osui tolppaan. Irtopallo tuli kuitenkin Phil Fodenille, joka hoiti hommaan loppuun. 3-0.
Kumpikin joukkue säilyttää tuloksen myötä paikkansa sarjataulukossa. Manchester City jatkaa toisena ja Arsenal yhdeksäntenä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Romano: Tottenham-tähden lähtö varmaa
- Chelsea-hyökkääjä matkalla sarjanousijan riveihin pysyvällä siirrolla
- Englannin jalkapalloliitto ei anna rangaistusta Lucas Paquetàlle
- Manchester United haluaa hankkia RB Leipzigin hyökkääjän – hintalappu selvillä
- Newcastle hylkäsi Liverpoolin tarjouksen Alexander Isakista
- João Palhinha palaamassa Valioliigaan
- Virallista: Chelsea lähettää vasta 18-vuotiaan maajoukkuekonkarin lainalle
- Kilpailijoille lunta tupaan: Man City -lupauksen paita on jatkossakin vaaleansininen
- Virallista: Nottingham Forest sinetöi hyökkääjähankinnan Napolin nenän edestä
- Englannin ennätys rikki Manchesterissa
- Newcastle hylkäsi Liverpoolin tarjouksen Alexander Isakista
- Englannin ennätys rikki Manchesterissa
- Manchester United haluaa hankkia RB Leipzigin hyökkääjän – hintalappu selvillä
- João Palhinha palaamassa Valioliigaan
- Virallista: Chelsea lähettää vasta 18-vuotiaan maajoukkuekonkarin lainalle
- Englannin jalkapalloliitto ei anna rangaistusta Lucas Paquetàlle
- Kilpailijoille lunta tupaan: Man City -lupauksen paita on jatkossakin vaaleansininen
- Virallista: Nottingham Forest sinetöi hyökkääjähankinnan Napolin nenän edestä
- Virallista: Granit Xhaka palaa Valioliigaan
- Sunderland hankkimassa uuden ykkösmaalivahdin