Man Unitedin Solskjær kertoi Pogbaa ja Fernandesia koskevista suunnitelmistaan
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær myöntää, että keskikenttäpelaajien peluuttaminen aiheuttaa hänelle päänsärkyä. Hänen mukaansa ongelma on kuitenkin positiivinen.
Erityisesti jalkapalloihmisiä on puhuttanut se, voiko tammikuussa hankittu Bruno Fernandes olla samaan aikaan kentällä Paul Pogban kanssa, koska miehet ovat pelaajina niin samantyyppisiä.
Teknisesti taitavan ja urheilullisen Pogban peluuttaminen alemmassa roolissa keskikentällä ei joidenkin mielestä kannata, mutta manageri aikoo olla joustava taktiikoissaan.
– Mielestäni me voimme pelata monella eri tavalla, Solskjær vakuuttaa Sky Sportsin haastattelussa.
– Bruno on pelannut keskikentän keskustassa, oikealla ja vasemmalla, kasipaikalla, kymppipaikalla, timanttiryhmityksessä. Samoin Paul. Ja minulla on Scott McTominay, Fred ja Nemanja Matić aiheuttamassa minulle päänsärkyä, kun minun on jätettävä heitä ulos (avauskokoonpanosta). Se on hyvä tilanne.
Fernandes ja Pogba olivat jo samaan aikaan avauksessa, kun manchesterilaiset nuijivat Sheffield Unitedin viime viikon liigakamppailussa.
Unitedin viime aikojen tulokset ovat osoittaneet, että Old Traffordilla ollaan menossa oikeaan suuntaan vaikeiden vuosien jälkeen. Valioliigan kärkeen on kuitenkin vielä matkaa.
– Kaikki tekevät töitä yhteisen tavoitteen eteen, mutta todisteet siitä näkyvät kentällä, norjalainen tiivistää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh: Liam Roseniorin neronleimaus teki Chelsean ja Arsenalin välierästä trillerin
- Tottenham täräytti tiskiin ison hankinnan!
- Tottenhamissa myllertää – johtohahmo ulos
- Yllättävä kauppa siirtomarkkinoilla: Valioliigan kärkipään seura päästää maajoukkuehyökkääjän menemään
- ESPN: Manchester Unitedin suunnitelma tammikuun siirtoikkunaan on selvillä
- Romano: Everton teki tarjouksen hyökkääjästä
- Rosenior kutsuu Palmeria maailmanluokan pelaajaksi – paluu avaukseen vielä auki
- Athletic: Ole Gunnar Solskjær pettyi Manchester Unitedin ratkaisuun
- Newcastlelle surkeita uutisia – luottopelaaja viikkoja sivussa pelikentiltä
- Draamaa välierässä! Antoine Semenyo säkenöi Cityn paidassa – hämmentävä tuomariratkaisu puhuttaa
- Huh huh: Liam Roseniorin neronleimaus teki Chelsean ja Arsenalin välierästä trillerin
- Yllättävä kauppa siirtomarkkinoilla: Valioliigan kärkipään seura päästää maajoukkuehyökkääjän menemään
- ESPN: Manchester Unitedin suunnitelma tammikuun siirtoikkunaan on selvillä
- Athletic: Ole Gunnar Solskjær pettyi Manchester Unitedin ratkaisuun
- Tottenham täräytti tiskiin ison hankinnan!
- Tottenhamissa myllertää – johtohahmo ulos
- Romano: Everton teki tarjouksen hyökkääjästä
- Arne Slot arvosteli oman pelaajansa ratkaisua: ”Tuollaista ei pitäisi tapahtua edes harjoituksissa”
- FA Cupin neljännen kierroksen parit arvottu – yllättäjäjoukkue Macclesfield kohtaa seuraavan Valioliigaseuran
- Draamaa välierässä! Antoine Semenyo säkenöi Cityn paidassa – hämmentävä tuomariratkaisu puhuttaa