Rio Ferdinand ihasteli espanjalaistaiturin otteita: ”Hän olisi unelmapelaaja Liverpoolille”
Manchester Unitedin topparilegenda Rio Ferdinand uskoo, että Bayern Münchenin keskikenttäpelaaja Thiago Alcântara olisi unelmahankinta Liverpoolille.
Espanjalainen Thiago, 29, oli joitain vuosia sitten Unitedin kiikarissa, mutta tänä kesänä huhut vievät häntä Liverpooliin. Bayern on neuvotellut Thiagon kanssa jatkosopimuksesta, mutta seurajohto on myöntänyt, että hän on ilmoittanut heille halustaan kokeilla jotain uutta. Thiagon nykyinen diili päättyy ensi kauden jälkeen, joten Bayern ei saisi hänestä vuoden päästä enää siirtokorvausta
Thiago on edustanut Bayernia seitsemän vuotta ja voittanut Saksassa kaiken. Tänä kesänä hän saattaa juhlia vielä Mestarien liigan voittoa müncheniläisten kanssa.
Lauantaina Bayern eteni kahdeksan parhaan joukkoon kaadettuaan Chelsean yhteismaalein 7-1. Thiago pelasi lauantaina 71 minuuttia ja teki tuossa ajassa suuren vaikutuksen Ferdinandiin.
– Hän on kapellimestari, joka kontrolloi ottelun tempoa. Hänellä on sivupeili, josta hän näkee taakseen. Hän näkee joka puolelleen ja taitaa kaikki syötöt, kommentoi Ferdinand BT Sportille.
– Hän on älykäs pelaaja. Lisäksi hän puhuu englantia, mikä on myös tärkeää.
– Hän olisi unelmapelaaja Liverpoolille. Hän on sellainen pelaaja, jota heillä ei luultavasti ole.
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erling Haalandilta hirmuinen ilta! Manchester Cityn etulyöntiasema säilyi
- Valioliigan toinen suora nousija ylsi sensaatiomaiseen saavutukseen – yli 20 vuoden odotus päättyi
- Bukayo Saka teki huimaa Arsenal-historiaa
- Erling Haalandilta murskaava suoritus avauspuoliskolla!
- Liverpoolin Jürgen Klopp kommentoi riitaansa Mohamed Salahin kanssa
- Ange Postecoglou: Tottenham tarvitsee suuren muutoksen: ”Se ei sovi kaikille”