Vahvistus: Liverpool hankki uuden puolustajan ”pitkällä sopimuksella”
Kuva: Getty Images
Liverpool on hankkinut laitapuolustaja Konstantinos Tsimikasin Kreikan pääsarjaseura Olympiakosista. Kreikan maajoukkuepuolustaja on solminut Liverpoolin kanssa ”pitkän sopimuksen”, kertoo tuore Valioliigan mestari tiedotteessaan.
Tsimikas, 24, debytoi Olympiakosin edustusjoukkueessa vuonna 2015 ja kävi pari vuotta sitten lainalla tanskalaisessa Esbjergissä sekä hollantilaisessa Willem II:ssa. Kaikkiaan hän esiintyi Olympiakosin riveissä 86 ottelussa, joista yli puolet oli viime kaudella. Tsimikas ei onnistunut maalinteossa Olympiakosin paidassa, mutta tarjoili syötön 12 osumaan.
– Olen todella onnellinen ja erittäin ylpeä siitä, että olen täällä. Minulle tämä on maailman suurin seura. On kunnia olla täällä ja tulen antamaan parhaani, kommentoi Tsimikas.
– Pidän todella paljon täkäläisestä liigasta. Katson sitä televisiosta, ja täällä pelaaminen oli lapsuudessa aina unelmani.
– Haluan saavuttaa tavoitteemme. Haluan voittaa liigan uudestaan ja voittaa myös Mestarien liigan.
A-maajoukkuetasolla kolmesti esiintynyt Tsimikas ottaa Liverpoolissa pelinumeron 21.
LUE MYÖS:
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”