Ruotsalaistopparin kaamea nukahdus suututti Bruno Fernandesin – Sevilla tuhosi Manchester Unitedin viimeisen mahdollisuuden pokaaliin
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin kausi 2019-20 päättyi karvaaseen loppuun. Seuran viimeinen mahdollisuus pokaaliin kariutui sunnuntai-iltana Sevillan marssittua finaaliin välieräparista 2-1-numeroilla.
Espanjalaisseuran voittomaali syntyi helpohkosti ottelun loppupuolella, kun Victor Lindelöfin merkkaamatta jättämä Luuk de Jong pääsi aivan vapaasti sijoittamaan maalin edustalta ratkaisun verkkoihin. Lindelöf sai uinahduksensa jälkeen joukkuetoveri Bruno Fernandesin vihat niskaansa.
Kyseessä oli jo Unitedin kauden kolmas cup-tappio välierässä. Sama tarina toistui myös Liigacupissa ja FA Cupissa.
Manchester United sai otteluun parhaan mahdollisen alun. Kahdeksannella peliminuutilla Diego Carlos liukui myöhässä Marcus Rashfordin jalkoihin juuri kun englantilaislaiturin laukaus oli lähtenyt.
Rikkeestä vihellettiin Unitedille rangaistuspotku ja Carlos sai varoituksen. Bruno Fernandes sijoitti sen varmasti sisään siirtäen manchesterilaiset johtoasemaan.
Rangaistuspotku oli jo kauden 22. Unitedille, mikä on koko Euroopan suurin lukema.
Bruno Fernandes and Victor Lindelof disagree regarding who was responsible for that Sevilla goal 
#Club2020
#Club2020
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
