Sky: Juventuksen tähtipelaaja kieltäytyi Manchester Cityn tarjouksesta – haluaa jäädä Andrea Pirlon alaisuuteen

Juventuksen tähtipuolustaja Leonardo Bonucci on kieltäytynyt mahdollisuudesta siirtyä ensi kaudeksi Manchester Cityn riveihin. Pelaajan päätös oli niin nopea, etteivät seurat ehtineet edes aloittaa siirtoneuvotteluita, kertoo Sky Sports Italia.
Pep Guardiola on aiemminkin yrittänyt houkutella Bonuccia Etihad Stadiumille, mutta ilman tulosta. Kiinnostuksesta imarreltu italialaisikoni haluaa jäädä Juventukseen auttamaan joukkueen uutta päävalmentajaa Andrea Pirloa hänen ensimmäisessä manageripestissään.
Bonucci oli Pirlon joukkuetoveri Juventuksessa (2011-2015) ja Italian maajoukkueessa. 33-vuotias keskuspuolustaja on pelannut torinolaisseuran riveissä yhteensä 407 ottelua kahdeksan kauden aikana ja hänen nykyinen sopimuksensa Allianz Stadiumilla ulottuu vuoteen 2024 saakka.
[readmore from=Manchester-City]
Bonuccin kieltäytymisen myötä Manchester Cityn on löydettävä uusi vaihtoehto puolustuksensa vahvistamiseksi. Seura hankki jo Nathan Akén Bournemouthista 40 miljoonalla punnalla, mutta tavoittelee vielä yhtä uutta topparia.
Cityn tarkkailema Kalidou Koulibaly olisi tiettävästi saatavilla, mutta hän saattaa olla seuralle liian kallis vaihtoehto. Napoli vaatii Koulibalysta vähintään 60 miljoonan punnan siirtokorvausta, eikä 29-vuotias senegalilaispelaaja ole itsekään pyytänyt siirtoa muualle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?