Telegraph: Tottenham valmistelee tarjousta José Mourinhon ykköskohteesta – Wolverhampton kartoittanut jo korvaajan

Wolverhampton odottaa Tottenhamin avaustarjousta laitapuolustaja Matt Dohertystä, jonka uskotaan siirtyvän noin 15 miljoonan punnan (16,7 miljoonaa euroa) kaupoilla José Mourinhon alaisuuteen.
Doherty, 28, on Mourinhon ykköskohde joukkueen uudeksi oikean puolen laitapuolustajaksi. Irlannin maajoukkuemies on viettänyt jo kokonaiset kymmenen vuotta Molineux Stadiumilla ja vakuuttanut esityksillään viimeisen kahden valioliigakauden aikana.
Serge Aurierin tulevaisuus Pohjois-Lontoossa näyttää puolestaan epävarmalta, sillä seura on valmis kuuntelemaan tarjouksia 27-vuotiaasta norsunluurannikkolaisesta. Mourinho näkee Dohertyn, joka syötti viime kaudella kolme maalia neljän täysosuman lisäksi, erinomaisena apuna sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan.
[readmore from=Tottenham]
The Telegraphin mukaan Wolverhampton valmistelee omaa tarjoustaan Valencian portugalilaisesta Thierry Correiasta. 21-vuotias on oikea laitapuolustaja, mutta osaa pelata myös vasemmalla voi tuurata vakavan polvivamman kärsinyttä Jonnya. Valencian uskotaan luopuvan Correiasta vain 10 miljoonalla punnalla tänä kesänä.
Arsenalin laitapelaaja Ainsley Maitland-Niles kuuluu myös Nuno Espirito Santon siirtokohteisiin tänä kesänä. Lontoolaisseura on kuitenkin hylännyt jo yhden Wolverhamptonin tarjouksen 22-vuotiaasta englantilaislupauksesta. Seuran tavoitteena olisi hankkia kumpikin pelaaja ennen kauden 2020-21 alkua.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”