Crystal Palace on vahvistanut hankkineensa 22-vuotiaan Eberechi Ezen viisivuotisella sopimuksella QPR:stä. Kyseessä on Roy Hodgsonin toinen pelaajahankinta tänä kesänä.

Viime kaudella läpimurtonsa Mestaruussarjassa tehnyt Eze maksoi seuralle tiettävästi 16 miljoonaa puntaa. Englantilaislupauksen siirtokorvaus voi kuitenkin nousta erinäisten bonusten avulla 20 miljoonaan puntaan (noin 22 miljoonaa euroa).

Eze pelasi päättyneellä kaudella 46 ottelua Mestaruussarjassa. Hän teki niissä 14 maalia ja antoi kahdeksan maalisyöttöä. Valioliigaseuroista myös Fulham, West Ham ja Newcastle osoittivat vahvaa kiinnostusta hyökkäävästä keskikenttäpelaajasta.

– Eberechi on pelaaja, jonka kehitystä olemme seuranneet tarkasti. Olemme ilahtuneita siitä, että hän valitsi meidät muiden kiinnostuneiden seurojen sijaan. Meidän mielestämme tämä on oikea seura hänelle kehityksen jatkamiseksi, Palacen puheenjohtaja Steve Parish kertoi seuran verkkosivuilla.

Crystal Palace F.C.

@CPFC
✍️ Welcome to the Pride of south London, @EbereEze10!

#CPFC | cpfc.co.uk