Sarjanousija West Bromwich rikkoi siirtoennätyksensä
Kuva: Getty Images
Valioliigaan noussut West Bromwich on hankkinut laitahyökkääjä Grady Dianganan West Hamista.
Diangana, 22, vietti jo viime kauden lainalla West Bromissa, mutta nyt hän siirtyy Hawthornsille pysyvästi viiden vuoden sopimuksella.
BBC:n mukaan West Bromwich maksaa Dianganasta West Hamille 18 miljoonaa puntaa (noin 20,2 miljoonaa euroa). Kyseessä on West Bromin uusi siirtoennätys.
Viime kaudella Diangana pelasi Baggiesin riveissä 31 ottelua tehden niissä yhteensä kahdeksan maalia ja syöttäen seitsemän.
Englantia nuorten maajoukkueissa edustanut Diangana myönsi uuden seuransa tiedotteessa, että hän jättää kasvattajaseuransa hieman haikeissa tunnelmissa, mutta odottaa innolla tulevaa. Diangana liittyi Hammersin akatemiaan 12-vuotiaana ja pelasi lontoolaisseuran ykkösmiehistössä 21 ottelua.
– Pelasin viime kaudella oikeastaan ensimmäistä kertaa ylempänä kuin reservitasolla, enkä ole koskaan ennen pelannut yhden kauden aikana niin paljon jalkapalloa. En tiennyt, mitä pelien voittaminen todella merkitsee, ja varsinkin, kun taistelimme noususta alusta asti. Nyt tiedän.
– Se opetti minulle, että kentälle ei mennä selviytymään. Meidän on yritettävä voittaa jokainen ottelu ja niin me aiomme lähteä kaikkiin peleihin [Valioliigassa].
LUE MYÖS:
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
